Eating Muffins in an Agitated Manner

Joulunjälkeinen aika 2023

Posted by jukkahoo

Vuosi on vaihtumassa ja uusi odottaa. Ei taukoa, ei lepoa, usvaa putkeen saman tien. 

Mitä jäi käteen? 

Kamala vuosi, jota edelsi useampi vieläkin kamalampi vuosi. 

Jatkuvaa väsymystä kaikkeen. Loputon kiire ja aikaansaamattomuuden aalto, joka ei ole oikeastaan loppunut muutamaan vuoteen. Päivät ovat samanlaisia, arki on jatkuvaa, lomaa odotellessa. 

Välillä ihan kivaakin, mutta eipä niitä hyviä ja hauskoja päiviä ihan liikaa kuitenkaan ehtinyt osumaan kohdalle. Soisin vuoden 2024 olevan hieman raikkaampi tällä saralla. Iloa ja hauskuutta lisää. Ehkä rauhallinen loma, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Tai ainakin melko vähän. 

Kirjoja voisi lukea enemmän ja elokuvatuksia/sarjoja katsella hieman "vakavammin". Nythän on tullut katseltua enemmänkin hieman kevyempää tuotantoa.

Niin kuin nyt esimerkiksi Rebel Moon - A Child of Fire. Roskaa, huonosti käsikirjoitettua, derivatiivista roskaa satunnaisesti kelvottomilla ehvekteillä ja hilpeän huonoilla näyttelijäsuorituksilla. Roskaa, noloa ja turhaa silkkoa. Ja kyllä, tulen katsomaan myös jatko-osan, koska tämä on juuri sitä arjen rutiinin turruttavaa ajantappoa, jota keho kaipaa, kun ajatus ei kulje, on väsy mutta ei nukuta ja hyvä viihde on liian älykästä, että sitä pystyisi lukemaan/katsomaan. 

Katsoin sitten myös uutta tohtoria. Pidin kovasti kolmesta spesiaalijaksosta, keskimmäinen oli oivaltava, muut hyvää viihdettä. Joulujakso sen sijaan oli keskinkertainen ja koko lailla sitä RTC-tuotantoa, jota oli lupa odottaa uudesta Tohtorista. Kuten tavallista, Tohtori on hyvä ja oletan, että RTD kirjoittaa/tuottaa varsinaiseen kauteen muutaman todella mahtavan jakson, muutaman kivan fillerin, tosi hauskan jakson ja pari saarnaa. Olen hyvin tyytyväinen, jos näin käy. On vaikea uskoa, että näillä näytöillä mennään Chibnallin ajan tasolle. 

Katselinpa myös Barbien, ihan kiva. En ole millään muotoa kohdeyleisöä, mutta viihdyin sen parissa. Kirjailin jo aiemmin pitäneeni uudesta Indystä, ei mitään maailmoita mullistavaa, mutta fantasiaelokuviahan nuo ovat kaikki olleet, joten sikäli en ollut pettynyt juonen kulkuun. Blue Beetle oli vähemmän onnistunut ja aiheutti välillä ihottumaa, mutta George Lopez hulluna Rudy-setänä oli hauska eikä Nana jäänyt kauas taakse, kun Adriana Barraza pääsi irrottelemaan vallankumous-mummona. Sammuttakaa valot!

 Mutta joo, mieli kuntoon, keho levon kautta pirteämmäksi ja ehkä tässä voisi viettää aikaansa myös laadukkaamman viihteen parissa. Mutta sitä ennen vielä yksi jakso Jack Reacheria. 

Joulukuun kahdeskymmenesneljäs 2023

Posted by jukkahoo

Jouluaatto. Aika hurjaa.

Aika hiljentää internetti tämän luukun myötä. Mutta jos innostun, niin ehkä vielä pyhien aikana kirjaan pari sanaa tästä projektista ja parista katsomasta audiovisuaalisesta viihdepläjäyksestä.

Nyt kun vielä ymmärtäisi, mikä ihme sai aikaan 16. ja 17.päivien aikaisen ryntäyksen blogiin. Yli 5000 käyntiä. Mikä lie.

 

Joulukuun kahdeskymmeneskolmas 2023

Posted by jukkahoo

Älä tuomitse kirjaa kannen perusteella. Näin sanottiin.

Vaan mikä on se peruste, jolla valitsemme lukemista? Onko se kirjailija, kuulopuhe, luettu/kuunneltu arvostelu, kiva kansikuva vai tekstinpätkä, joka vie mukanaan? Ehkä kaikkia näistä, jokaisella meistä on oma tapamme ja tyylimme lukea ja valita lukemisemme.

Tähän olisi kiva laittaa muutama mukava kansikuva, jotka ovat saaneet allekirjoittaneen tarttumaan kirjaan vakavalla lukutarkoituksella, mutta jostain syystä Typepadissa on vika, joka ei suo kuvallisen materiaalin liittämistä postaukseen. Enemmän kuin tylsää, ehkä aiheellista siirtää koko blogi pois täältä. Mitenhän moinen siirtäminen onnistuisi? 

 

Joulukuun kahdeskymmenestoinen 2023

Posted by jukkahoo

Mikä mahtaa olla sellainen arvostettu ja yleisesti erinomaisen laadukkaaksi nähty teos, joka voisi Tähtivaeltajapodcastin erehtymättömien juontajien mielestä olla yliarvostettu kirja? Aleksi nostaa esille China Miévillen Toiset (The City & the City), joka ei ole oma suosikkini herran tuotannosta, mutta hieno kirja joka tapauksessa. 

Itse tuon framille George Orwellin Vuonna 1984 (Nineteen Eighty-Four), joka ei klassikkostatuksestaan ja maineestaan huolimatta ole koskaan ollut niitä allekirjoittaneen elämän merkkiteoksia. 

Ja sitten ihmettelen, miksi en ole erityinen dystopia-fani. Saanko jonkinlaisen jumalaisen johdatuksen, kun alan epäillä, että ehkä tässä on syy sille, miksi tuo lajityypille niin olennainen ja hyvin suosittu tapa kertoa asioita, ei ns. maistu pirtaan. Tästäkö se johtuu ja juontaa? Liekö isomman psykoanalyysin paikka?

Joulukuun kahdeskymmenesensimmäinen 2023

Posted by jukkahoo

Lähdemme liikenteeseen Aleksi Kuution lauluesityksellä.

Sen lisäksi puhutaan lapsuuden (fiktiivisistä) sankareista ja siitä, miksi suhtaudumme heihin yhä sellaisella intohimolla. Miksi uudelleen lämmittelyt saavat karvamme nousemaan pystyyn? Miksi annamme lapsuuden sankarille anteeksi asioita, joihin muuten suhtaudumme kriittisesti. Kuuntele, niin tiedät.

Noin kirjoitti Aleksi ja hyvin kirjoitti, joten kopsasin suoraan tähänkin. Olimme liikenteessä ja nyt on vähän väsy, joten en tiedä jaksanko kirjailla pitempää saatetekstiiliä. Toisaalta, onhan noita ollut jo aikaisempiakin merkintöjä, joissa ei sitä kirjallista antia ole erityisemmin esiintynyt. Miksi siis pakottaa itsensä kirjailemaan sanoja täynnä ääntä ja vimmaa - tarkoitusta vailla. 

Ehkä kuitenkin pari sanaa päivän retkestä. Otimme uuden pikaraitiotievaunu 15:n ja matkasimme sillä aina Itäkeskukseen saakka. Matkalla oli kohtia, jossa viipotimme melkoista vauhtia, mutta myös yllättävän rauhallinen väli Viikin tiedekeskuksen lävitse. Määränpäässä lompsotimme sitten katsomaan, mitä kuuluu Hansasillalle (ei enää edes divaria, joten turha reissu, vaikka siellä ison kaupan tilalla Puuilo olikin) ja kun perillä pääsimme, käännyimme ympäri ja kävelimme toiseen päähän Stockmannin alakertaan, jossa sijaitsee uusi etninen supermarket Alanya. Siis uusi liike, vanha on vielä naapurissa Puhoksen vanhalla ostarilla niin kauan, kun talo ilmeisesti on vielä pystyssä.

On iso. Kaikenlaista näyttäisi olevan, vaikka ihan joka ikistä hyllyä tai käytävää en päässyt tutkimaan, koska olennainen syy kaupassa käyntiin, kuorellisten maapähkinöiden etsintä, päättyi katkeraan pettymykseen: "meillä ei ole kuorellisia maapähkinöitä". Auringonkukan siemeniä näytti olevan koko lailla saman verran kuin tavallisessa supermarketissa suolattua perunaa pusseissa. Ostin kuitenkin eksoottisia hilloja ja limppoja, hieman maustetta ja lättyleipää, sekä Turkish Delightseja eli lokumia. Tuo hämmentävä ja salaperäinen heru, jota koko fantasiakirjallisuutta rakastava ikäpolveni ihmetteli ja yhtä lailla himoitsi, kun Edmund sai näitä herkkuja Narnian Valkoiselta velholta kirjassa Velho ja leijona. 

Muistan olleeni vähemmän kuin whelmed, kun ensimmäisen kerran sain näitä herkkuja maistettavaksi. Tästäkö oli kyse? En tiedä, milloin viimeksi näitä tuli koesstettua edellisen kerran, mutta nyt pääsin pari viikkoa sitten makustamaan Istanbulin tulijaisia töissä ja ainakin ne lokumit olivat herkullisia, joten jos tämä laatikko, jonka valitsin sen ulkomuodon ja mahdollisesti sisältöä esittävän kuvan mukaan, on edes sinnepäin makunsa puolesta, niin pidän tätä voittona.

Ai niin, kun muu maailma kääntää ahterinsa etsiville maapähkinänmetsästäjille, on kuitenkin aina yksi taho, joka laittaa morjensta pöytään ja suorittaa. Puuilo! Nyt on kilo kuorellisia maapähkylöitä.

Joulukuun kahdeskymmenes 2023

Posted by jukkahoo

56. Ihan kohtuullinen määre, johon pääsemiseen on toki tarvittu hieman modernin lääketieteen ihmeitä ja jonkinlaista itsesäilytysvaistoa. 

Sen kunniaksi ostin itselleni taas kirjoja, koska tykkään tehdä niin ja Sarikaan ei liikoja aiheesta esitä kritiikkiä. Tämän kertaisen paketin sisältö koostui seuraavista kirjoista.

Peace

Eräskin australialainen kamu on kehunut Garry Disher -nimistä sanantaitajaa, joten kun kerran aina satunnaisesti rikoksen polulle eksyn, niin päätin koettaa, josko Outbackin tuppukylään karkotetun poliisin kertomuksessa olisi sitä jotain. Ilmeisestikin tunnelma, sanankäyttö ja jonkinlainen olennaisen australialainen mielenmaisema vetoaisi. 

The Death of Sir Martin Malprelate

Adam Roberts nyt vain on yksi mielenkiintoisimmista kirjailijoista, joiden teoksiin tartun yhä uudelleen ja uudelleen, joten hänen viimeisin on taas näitä pakkohankintoja. Ja onhan tuo viktoriaaninen aikakausi, erityisesti sen alkupuoli, sen verran kauhunsekaista fantasiaa, että. 

Saevus Corax Captures the Castle

"Se" itsestään selvä pakkohankinta on kuitenkin K. J. Parker, josta on tullut minulle David Gemmellin ja Chinan Miévillen seuraaja kirjailijana, jonka jokainen uusi teos hankitaan heti, eikä jäädä miettimään. Trilogiasta on tosiaan kyse ja kolmaskin osa on nyt ilmestynyt ja tilattu, joten eiköhän tässä alkuvuodesta aloiteta tutustuminen Saevuksen hieman arveluttavaan elinkeinoon - nimittäin kuolleiden sotilaiden ja taistelukenttien tyhjentämiseen kaikesta arvokaasta ja ehkä vähän vähemmänkin arvokkaasta. 

Apteekkari Melchior ja Pilatuksen evankeliumi

Tuo eteläisen naapurivaltiomme SF-maisteri Indrek Hargla näyttäisi kirjailevan näitä mainioita keskiaikaan ja näille maille sijoittuvia mysteereitä aika hyvällä tahdilla. Elokuviakin näyttäisi tulleen, mistähän niitä pääsisi näkemään? 

Secret Teachings of a Comic Book Master: the Art of Alfredo Alcala

Joskus vain täytyy ihailla kuvataidettakin. Yllättävän paljon tekstiä, osa jopa varsin mielenkiintoista, vaikka kokonaisuus ei nyt ihan niin innoittava ollutkaan. 

Joulukuun yhdeksästoista 2023

Posted by jukkahoo

Tänään ollaankin sitten joululahjaideoiden parissa kevyellä otteella. 

Joululahjaksi suosittelemme aina yhtä hauskaa sarjakuva-antologiajulkaisua Kylmä Metalli, jota Porin suunnasta toimitellaan ja tehdään. Aleksi nostaa jälleen kerran esille suosikkinsa Mark Lawrencen kirjan The Book that Wouldn't Burn, joka on kuulemma jotain aivan uutta ja erilaista kuin Kuningas Grimdarkin muu tuotanto. 

Itse suosittelen kaikille Helsingin Science Fiction seuran jäsenyyttä ja aina yhtä jännää Tähtivaeltaja-lehteä! Niin ja tämän podcastin kuuntelemista, sehän on jopa ilmaista! Nostetaan vielä erikseen Snorri Kristjanssonin The Hidden Legion, joka kertoo niistä 17.legioonan sotilaista, jotka selvisivät Teutoburgin taistelusta ja muodostavat Legio Occultisin, salaperäisen yksikön, jota Vestan neitsyitten Mater Populi johtaa taistelussa Pimeyden ja muiden ikävien tasojen hirviöitä vastaan. 

Snorrilta on aikaisemmin ilmestynyt (fantasia)trilogia viikingeistä. Swords of Good Men on Valhalla Sagan ensimmäinen osa ja antaa hyvän kuvan siitä, millainen kirjoittaja Snorri on. Kuten Mark Lawrence arvostelussaan sanoo: "en oikein osaa sanoa, onko tämä hyvä kirja vai ei, ja miksi, mutta jotain selittämätöntä tässä on, joka saa minut pitämään siitä". Aika villi tapa vaihtaa kertojaääntä kesken kappaletta, jopa vähemmän kaoottisessa kohtauksissakin. Taistelun tiimellys ei ole koskaan ollut näin "aitoa". 

Snorri vaihtoi sitten hieman astetta vielä vähemmän fantastiseen, Kin, ensimmäinen Helga Finnsdottirin tarina, kuvaa yksinäisen viikinkiasutuksen melko dramaattista perhetapaamista, ja tapahtuneen murhan(murhien) selvittelyä. Yllättävän viihdyttävä whodunnit, jossa aika rauhallisesti ja vähäeleisesti "tutkitaan" murhaa, jonka on täytynyt tehdä joku perheen jäsenistä, jotka ovat kokoontuneet yhteen. Klassisia särkyneen perheen, jolla voimakas patriarkka isänä ja erilailla ongelmallisia lapsia ja näiden puolisot. Kaiken ulkopuolella sitten päähenkilömme Helga, joka ratkoo tapahtunutta. Näitä kirjoja tuli toinenkin romaani Council sekä pienoisromaani Blood Toll. Ilmeisesti kuitenkin myynti ei ollut riittävä jatkamaan sarjaa. Saa nähdä miten The Blood Dawn -trilogian käy, ainakin pitch on taas oivallinen.

Ylimääräisenä viikinkeihin liittyvänä asiana nostan vielä esille Nathan Hawken Gallow-trilogian, vähemmän yllättäen myös hyvin hurmeisen kirjasarjan, jossa päähenkilö Gallow on entinen "haaraparta", mutta vaihtanut elon rauhallisempaan työhön seppänä. Eihän tästä seikkailuviihdettä saa, joten kirves käteen ja kohti vieraita maita, hoi! Hyvin gemmeliaaninen kertomus pätevästä taistelijasta, joka ei ole sankari, ehkei edes antisankarikaan, vaan jotain sieltä välimaastosta. Varsin grim ja gritty, enimmäkseen "historiallinen" vaikka mitään paikallistettavaa ei mainita nimeltä, ja fantasiaelementtejä on ehkä enemmän lukijan mielikuvituksessa kuin itse kertomuksessa. 

Eriomainen esimerkki kirjasta, jonka hankintaan visuaalinen ulkomuoto oli enemmän kuin vaikuttamassa. Ensimmäisessä painoksessa ei kirjojen kannessa ole kuin reipashenkinen maalaus. Hawke on muuten Stephen Deasin salanimi.

Joulukuun kahdeksastoista 2023

Posted by jukkahoo

Mitä, eikö se Sisättö löydä kotiinsa? Ja nyt hän haluaa jutella Arthurista. Sehän käy. 

Tämän tarinoinnin innoitti siis Nicholas J Highamin muutaman vuoden takainen kirja King Arthur, joka käy aika kattavasti ja kiinnostavasti läpi historiankirjoituksen ja muiden tietolähteiden avulla Arthurin taustaa ja todellista olemusta. Oliko hän oikea historiallinen henkilö 5.vuosisadata vai keskiajan bardien ja balledeerien sepitelmä? 

Vaan mikähän se lienee se paras Arthur-filmatisointi? Tästä oli viime Finnconin iltabileiden terassikeskustelussa pitkä palaveri ja ihan tarkkaa mielipidettä ei saatu muodostettua, mutta mikään elokuvallinen luomus ei saanut varauksetonta suosiota. Boormanin Excaliburilla on omat kannattajansa, joihin ehkä itsekin lukeudun, kukaan ei ole erityisen otettu Guy Ritchien tai Antoine Fuquan Arthur-versioista, eikä Dev Patelin Gawainina tähdittävä The Green Knightkaan kaikkia ollut liikuttanut myönteisesti. 

Disneyn Miekka kivessä on tietenkin oiva, mutta piirretty. Itse kallistun, kaikesta huolimatta, ja ehkä oikeastaan juurikin siitä syystä, Monty Pythonin Pyhän Graalin puolelle. Suomeksi taitaa virallinen nimi olla hulvatonMonty Pythonin hullu maailma. 

Mainitse pari kirjaa: Gillian Bradshaw'n Island of Ghosts, joka kertoo siis sarmatialaisista ratsumiehistä ja heidän väliportaan johtajasta, joka on tuossa Highaminkin kirjassa tutkittu ja kevyeksi havaittu Arthur-kopio. Hyvä historiallinen romaani, joka pitää otteessaan ja kertoo kelpo tarinan näistä hieman tuntemattomammista legioonalaisista ja heidän taustoistaan. Bradshawiin pitäisi tutustua enemmänkin. Muistelisin lukeneeni Hawk in Mayn joskus nuorempana ja sitten sekoittaneeni sen Mary Gentlen Hawk in Silveriin. Render unto Caesar löytyy hyllystä, joten se voisi olla vuorossa jossain välissä. 

Mainituksi tulee myös Bernard Cornwallin mainio Arthur-versio Talvikuningas, jonka jatko-osia olemme turhaan odottaneet suomeksi, sekä Alfred Duggan, jonka historiallisia romaaneita voi ja pitää suositella kaikille, ei vähiten Little Emperors -teosta, joka on todella oivallinen tarina siitä hieman hämärämmästä ajanjaksosta, josta Arthur-myytti juontaa olemassaolonsa löytyvän.

Dugganilta kehaisen vielä Three's Companya, jossa käydään läpi Oktavianuksen ja Markus Antoniuksen välien selvittelyä, triumviraatin kolmannen jäsenen, historian hämärään jääneen Aemilius Lepiduksen kautta. Ja pakko mainita myös Elephants and Castles, joka on näitä "Mitä sitten tapahtui?-kirjoja, joka kertoo Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen yhden hänen kenraalinsa tarinan tapahtuman jälkeen. Demetrius on itse asiassa Antigonoksen (josta Jukka M. Heikkilä muuten on kirjoittanut varsin hyvän romaanin: Antigonos, jumalten poika) poika, joka avustaa isänsä Makedonian basileukseksi ja kun tämä kuolee, nousee itse hallitsijaksi.

 

Joulukuun seitsemästoista 2023

Posted by jukkahoo

Vaan eipä se tohtori Raevaara päässyt vieläkään liukenemaan pankkiholvistamme. Joten oli aika kysyä päivääkin polttavampi kysymys hallituksen kulttuurin asemasta ja sen tukemisesta. Emme ole erityisen valoisalla tuulella.

Nythän on niin, että aina ei ole mahdollista ymmärtää kaikkea. Niin kuin nyt esimerkiksi sitä, että viimeisin Indiana Jones elokuva sai kohtuullisen kehnot arviot ja sitä on yleisesti pidetty tylsänä ja turhana jatko-osana. Ehkä niin, mutta onhan se oikeasti erittäin hyvä Indy-leffa, vauhdikas, sillä lailla ikääntyneen päähenkilön tavoin, ja Phoebe Waller-Bridge tekee mainion roolisuorituksen Vompattina. Kaikki perinteiset Indiana Jones -arkkityypit natseineen ja pölhöine englantilaisine professoreineen, tuhoamassa kulttuuriperimäämme ja rikkomassa fysiikan lakeja. Tällä kertaa viimeistä osiota ihan tosissaan.

Minä pidin Kohtalon Kiekosta, ihan vilpittömästi. Onhan se hieman liian pitkä, mutta minusta se ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä, kuin aika moni muu viime vuosien vastaavan pituinen spektaakkeli. Ensimmäinen tunti vierähti aika huolettomasti vauhdikkaasta kohtauksesta toiseen ja Harrison Fordilla oli ihan hyvää pössistä tarjottavaksi. Tunnelma oli aidosti "Indiana Jones"-henkinen ja ainakin allekirjoittanut oli hyvin tyytyväinen. Jopa erittäin.

Loppua kohden vauhti hieman hiipuu, Vompatti ottaa sen Action-Man roolin ja on erittäin hyvä siinä. Ja kun se jutun clue (josta olin onnistunut pitämään itseni onnellisen tietämättömänä ennen elokuvan näkemistä) alkoi aueta, oikeastaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa, niin matalien odotusarvojen ja henkilökohtaisesti varsin hyvin toteutetun "tapahtuneen" jälkeen olin itse asiassa ihan iloisesti yllättynyt siitä, että en ollutkaan pettynyt loppuratkaisuun. Ei se riemunhuutoja saanut aikaan, mutta kun tässä nyt kuitenkin on kyse fantasiaelokuva-sarjasta, niin tämäkään juonenkäänne ei ahdistanut tai tuntunut liian isolta loikalta. 

Ja hei, Antonio Banderas! Aina hyvä. 

En minä kaipaa enää lisää Indiana Jones -elokuvia, nämä on nyt nähty ja uudemman kerran näitä kaikkia neljää elokuvaa voi hyvällä mielellä katsoa, kun mieli niin halajaa. 

Joulukuun kuudestoista 2023

Posted by jukkahoo

Päivän epistola pitää sisällään asiaa niin sienistä kuin myös aivan erityisesti koirista. Mukavan kokoisiksi pureskeltuina palasina. Tohtori Raevaara on edelleen Tähtivaeltaja-pankin kassaholvissa lukemassa Aleksi Robin Cook -kokoelmaa, joka ei ole tosin massiivinen, joten pian taitaa olla aika vaihtaa kirjailijaa. Tess Gerritsen vai Dean R, Koontz? Molempi pahempi. 

Ja Porthos on tietenkin beagle (ta-va-taan biigel).