Eating Muffins in an Agitated Manner

Joulukuun yhdeksäs 2023

Posted by jukkahoo

Rakkaus, on se vaan hienoa. Ja romantiikka. Sekin on hienoa. Niin kuin scifi ja fantasiakin, joten voisi kuvitella, että yhdessä nämä olisivat sitten jotain ihan tavattoman hienoa. Vaan kuinka on? Otimme selvää aiheesta Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa. 

Ja sitten taas täytyy korjata sanomisiaan. The Nightmare before Christmas ei ole Tim Burtonin elokuva. Tai siis onhan se, elokuvan koko nimi on kai kuitenkin Tim Burton's The Nightmare before Christmas ja Tim Burton on sen tuottaja ja alkuperäisen tarinan tekijä. Henry Selick on kuitenkin se ohjaaja. Klassinen tietovisa-knoppi, tästä talteen.

Se John Travoltan elokuva taas on Phenomenon, jonka yhteydessä ei ole väärin mainita Kukkia Algernonille eli Charlya. Molemmissa päähenkilön älykkyys kohentuu merkittävästi, kunnes se joko aiheuttaa tämän kuoleman (Phenomenon) tai taantumisen takaisin lapsen asteelle (Charly). Toki Algernonkin kuolee. Hieman samaan kategoriaan voidaan laskea Mel Gibsonin Forever Young, jossa ei taideta kuolla, vaan vanhennutaan kauniisti. 

Ja hei, Kaunotar ja hirviö! Siinäpä romantiikka tihkuva fantasiaelokuva. Tähän tosin mahtunee muutamakin Disney-elokuva...

Ja se "korealainen scifi-elokuva, joka pohjaa anglo-amerikkalaisen kirjailijan teokseen" ei, yllätys yllätys, ollut korealainen, vaan japanialainen. Ja se "tunnettu kirjailija" oli itse Robert A. Heinlein, jonka kirjan The Door into Summer, japanialaiset filmasivat 2021. Ja se löytyy itse asiassa edelleen Netflixistä, joten jokainen voi itse käydä toteamassa, kuinka hyvin a) teos on sovitettu ja b) miten vanhan maestron vähemmän merkittävä myöhäistuotannon teos sopii romantiikka-teemaan.

 

Joulukuun kahdeksas 2023

Posted by jukkahoo

Suoratoistosodat on tänään Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterin aiheena tänään. Aleksi osaa laittaa sanoja todella mukavasti kohdilleen ja keskustelu uhkaa mennä jo melko pitkäksi, mutta sehän on meillä enemmänkin tapa kuin poikkeus. 

Onko piratismi OK? No, ei ole.

Hei! Tänään tupsahti, pyydettynä ja peräti maksettuina, uudet Tähtivaeltaja ja Portti. Edellä mainittu on kohtuullisen hyvin aikataulussa eli kyseessä on tämän vuoden neljäs numero, kun taas tamperelaisen seuran julkaisu on numero kolme. Perinteisessä suomalaisen sf-lehden aikataulussa siis.

Se on muuten Cairo Station se egyptiläinen elokuva, jonka otan esille esimerkkinä Netflixin laajasta valikoimasta, joka on sinne piilotettu. Youssef Chahine on paikallinen ohjaajalegenda.

Joulukuun seitsemäs 2023

Posted by jukkahoo

Yritän tämän päivän Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa koota muutamaan minuuttiin ajatelmia fantasian tilasta tällä hetkellä, enkä kyllä voi sanoa onnistuneeni erityisen hyvin. Ajatus katkoo ja sanoja jää pois. Punainen lanka katoaa, ranskalaisia viivoja pullahtaa esiin useampia, ilman logiikkaa tai johdonmukaisuutta, saati sitten kokoavaa eetosta. Jonkinlainen ajatus tässä kyllä takana oli, mutta se jäänee kuulijalle hahmottomaksi, jos ei osaa lisätä väliin olennaisia avainsanoja. Äh, harmittaa.

Mutta jos nyt, näin muutaman tunnin asiaa haudottuani, pitäisi jotain sanoa, niin ehkä nostaisin nuo samat aihiot esiin. Fantasia ei ole enää yksi monoliitti, jos se sitä on koskaan toisaalta ollutkaan, mutta mikään yksittäinen alalaji ei vaikuttaisi olevan mitenkään toisten yläpuolella. Tosiasiahan toki on, että se perinteinen, eurooppalaisen kansanperinteen ja tarinoiden feodaali-henkinen seikkailukertomus on edelleen se fantasian isoin ja varmasti myös luetuin osa. Se perinteinen tolkienaalinen/roolipeli/seikkailufantasia, jossa on magiaa, suuria tunteita, Iso Paha ja kaikkea kivaa tiskipöydästä tukisukkiin. 

Mutta sitten tulevat erilaiset romantiikkaa tihkuvat kauhufantasiat, YA-henkiset fantasiat, urbaani sekoitus vähän kaikkea, grimdark, eksoottisen maailmat ja mytologiat, sekä tietenkin se podcastissakin esille nostettu comfy-fantasy. Travis Baltree, T. J. Klune, T. Kingfisher (ensi vuonna Finnconissa!), Becky Chambers, Heather Fawcett, Kay O'Neill, Margaret Rogerson jne ja niin edelleen. Yhteinen tekijä? Ei varsinaista, mutta kirjojen nimet ovat usein kohtuullisen "whimsy" (Emily Wilde’s Encyclopaedia of Faeries, The Very Secret Society of Irregular Witches, A Wizard’s Guide to Defensive Baking, The Tea Dragon Society, Bookshops & Bonedust etc) ja kirjoissa on kiva yhteisö ja vähemmän seikkailua, eikä tarkoituksena ole pelastaa maailmaa tai tuhota sitä Iso Pahaa. Vähemmän juonta, enemmän ihmissuhteita ja sitä lohdullista luentaa. 

Onhan se kuitenkin kiva, että kaikille on jotakin, eikä kaikkien tarvitse lukea samoja kirjoja. Tällainen vanha ukulikin saa lukea vaikka Andy Offuttia tai James p. Blaylockia, jos siltä tuntuu. Ja miksei tuntuisi!

Joulukuun kuudes 2023

Posted by jukkahoo

Tällä kertaa Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterin luukusta pöllähtää esiin Helsingin kirjamessut ja sieltä löytynyt maaginen maailma kirjaostoksineen. Muistelemme hankintojamme ja minä ilahdun uudemman kerran Professori Anni Isotalon seikkailuiden neljännen osan, Vatikaanin vangin löytymisestä. 

Mukaan mahtuu myös viime hetkellä muistettu Niksi-Praedor, joka jatkaa luukuttelua vielä toisen mokoman verran, kun palaamme muistelemaan Praedoria, josta aikaisemmassa podcast-jaksossa oli pidemmällä kaavalla puhetta. En muista Niksi-Praedorin tekijää, mutta se on tietenkin itsensä Titivillus Gorgonius, joka ei tietenkään ole mikään borvarialainen lisöösi vaan farrignialainen filoosi!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi tein Helsingin sanomien suomalaisuustestin ja sain ensiksi kuulla olevani saksalainen ja hieman uudemman kerran vastauksia tarkentaen, irlantilainen. Molemmilla kerroilla molemmat mainitut sekä belgialaisuus oli myös olennainen osa henkilöitymääni. Kummallakaan kerralla ne "olennaisesti saksalaisuutta tai irlantilaisuutta" kuvaavat lyhyet luonnehdinnat eivät nyt minusta olleet erityisen osuvia. Olenko stereotypian uhri ja sivuosuman uhri? 

Joulukuun viides 2023

Posted by jukkahoo

Jatketaan paketinavaamisen saralla eli jutellaan Thriftbooksin paketista ja sen sisällöstä. Pidän Thriftbopoksista, vaikka se postikuluineen onkin hieman tyyris näin eurooppalaiselle kuluttajalle, mutta sen valikoima on mainio, hintataso (kirjoilla, ei postikuluilla) on maltillinen (totta kai on mahdollista myös kuluttaa €uroja hieman hinnakkaisimpiin teoksiin) ja kuten tallenteella sanon, sillä on IOSS, joka on näin tulli/itella-fanina ihan jees.

Meidän perhekombinaatin hyllyissä on koko lailla C. J. Cherryhin kirjoja, joka johtuu siis siitä, että Sari on kirjailijan erinomaisen iso fani. Sattumalta onnistuin taannoin MidAmericon II:ssa saamaan mukanani rahtaamani Cyteenin sivulle kirjailijan omistuskirjoituksen Sarille. Kiitokset Tim Martinille, joka oli ymmärtänyt yskäni, ja välittänyt tiedon C.J.:lle, joka oli eräänä päivänä astellut Worldcon 75:n esittelypöydän tykö kysyen "kaveria, jolla on kirja, johon pitäisi laittaa nimmari?". Kiva juttu, Tim, kiitos.

Maailmalla julkaistaan jatkuvasti ihan riesaksi asti kaiken maailman pulppendaalia, jonka tarkoitus on viihdyttää lukijaa hetken ajan, ja sitten unohtaa koko juttu. Niin kuin nyt esimerkiksi Adam Hardyn Fregatti-sarja, jota Suomessakin ilmestyi yhdeksän osaa eli viisi osaa vajaa täysi setti tätä "the toughest bastard on the high seas" -monikkerilla varustetun George Abercrombie Foxin seikkailuja. Nämä eivät tosiaan ole mitään maailmankirjallisuuden keskeisintä antia, saati edes lukemistokirjallisuuden merkkiteoksia, mutta jokin kumma niissä viihdyttää ja siksipä olen viimein päättänyt, että ne viisi suomentamatonta teosta on saatava ja luettava. Ja vaikka Reijo Kalvaksen nimen turhaan lausuin, niin toki näiden kirjojen suomentamisesta vastasivat enimmäkseen M. Rintanen ja Matti Hossa. 

Ääneen sanomani Merisusi oli muuten samoihin aikoihin ilmestynyt saksalaista alkuperää oleva 1500-luvun loppupuolelle sijoittuva meriseikkailusarja Philip Hasard Killigrew'sta, joka seikkaili aluksi sir Philip Draken matkassa, mutta pian lähti oman laivansa kanssa valloittamaan sen seitsentä merta. Kuusi suomennettua pokkaria, mutta se ei ole se juttu, vaan tämä.

Merisusi (Seewölfe) sarjan 11 ensimmäistä kirjaa olivat itse asiassa Fregatti-sarjan kertomuksia, kunnes Seewölfen numero 12 aloitti Killigrewn tarinankokonaisuuden. Jota erinäinen määrä saksalaisia kirjoittajia, vaihtelevan hassuilla "englantilaisilla" salanimillä (Davis J. Harboad, John Roscoe Craig, John Brix, Ralph Malorny jne) kirjoitti seitsemänsataakuusikymmentä osaa. 760! 

Adam Hardysta eli Kenneth Bulmerista ja miksei Louise Marleysta voisi kirjoittaa pidemmänkin kaavan mukaan, mutta mainittakoon nyt jälkimmäisestä se, että hänen parhaat (so. lukemani) kirjat ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoista humaania scifiä. Sekä se, että hänen aiempi ura oopperalaulajana loistaa läpi useammassakin hänen teoksessaan, sillä musiikilla on aika usein merkittävä rooli tarinassa, kerronnassa ja tunnelmassa. 

Joulukuun neljäs 2023

Posted by jukkahoo

Tänään mentiin ja "anboksattiin" laakotti, joka oli saapunut täynnänsä kirjoja. Kivakiva. Vaikka tämä ei nyt ehkä aivan sitä otollisinta kuulijaviihdettä olekaan, niin kyllä sen avausnauhan "rrrrrrraaaaPPPs" oli todellinen ASMR-veto.

Repäisyn lisäksi puhuimme erilaisista nettikirjakaupoista ja kirjojen tuottamisesta Suomeen, ja mikä mahtaa olla itellan rooli tässä kaikessa. Esittelyssä kolme keskeisintä käyttämääni kauppaa eli: 

Thriftbooks- Ameriikan ihmemaasta toimiva "generoija" (ei helkata...) eli nettipohjainen kirjakauppa, joka kokoaa yhteen tuhansien eri kaupustelijoiden varastot ja myy tuotteita eteenpäin itsenäisenä toimijana. Ei muuten ole Amazonin kumppani.

Adlibris- on tietenkin ruotsalainen firma, jonka lonkerot ulottuvat siis Hyvinkäälle täällä kotomaassamme. 

Amazon.de - sen Perkeleen saksalainen osio.

Esitellyt kirjat ovat muuten seuraavat: 

The Peacekeeper

A Fire Born of Exile

Saevus Corax Deals with the Dead

Diary of a Witchcraft Shop

En myöskään vastaa Aleksin kysymykseen kirjasarjojen ostamisesta keskeneräisinä. Johon oikea vastaus on tietenkin se, että niitä ei osteta, koska ei voi olla varma siitä, että kirjailija saa ihan oikeasti kirjoitettua ne muutkin osat. Saevus Coraxin tapauksessa siis tätä ongelmaa ei ole, koska se toinen kirja on ilmestynyt ja kolmaskin on valmis, kustantajalla ja liekö kohta painettukin eli ilmestyy varmasti. 

Joulukuun kolmas 2023

Posted by jukkahoo

Tällä kertaa juttelimme Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa suomenkielisestä kirjallisuudesta ja sen lukemisesta. Sitten puhumme hieman kauhusta, tuosta spekulatiivisen fiktion kolmannesta peruspilarista. Kauhusta oli luontevaa siirtyä Stephen Kingin kautta Laura Mauroon ja spekuloida sillä, onko jälkimmäinen tulossa ensi vuonna Kauhuconiin, kun Lauran pienoisromaani Otavaisen olkapäillä on ilmestymässä samoihin aikoihin. En erityisemmin tee selkoa siitä, miksi en ole erityinen kauhufani, mutta pari syytä nostan esille. Ehkä olen vain näin keskiäkäisenä konservatiivina sen verran nolo, että moinen kauhistelu ei vain nappaa. :) 

Nostan kuitenkin esiin mielestäni kiinnostavan Top-10 -listan. Bill Hader, jonka joku saattaa tunnistaa Saturday Night Live -komediaohjelmasta ja HBO Maxilta näkyvästä Barrysta, mustasta komediasta, jossa Hader esittää palkkamurhaajaa, joka muuttaa Los Angelesiin ja ryhtyy opiskelemaan näyttelemistä Henry Winklerin opastuksella. Todella toimiva sarja, jota voi suositella, ei vähiten Haderin ja Fonzien roolisuoritusten vuoksi, mutta kokonaisuus toimii niin monella eri tasolla, joten ei ole mikään ihme, että SNL:n yhtenä eniten "repeilevistä" näyttelijöistä tunnettu Hader on siviilissä todellinen elokuva-aficionado.

Oheinen lista on kiehtovan monipuolinen ja kattava (tuskin aiemmin top-kymppiin on mahtunut kahtakymmentä elokuvaa) otanta Criterion Collectionin elokuvista, joten aivan mitä tahansa tusinatauhkaa tähän listaukseen nyt ei olisi voinut päätyäkään. Hyviä valintoja, joista paistaa listan tekijän näkemys ja rakkaus elokuvaan taiteenmuotona. Haderin omia kommentteja löytyy mm. Youtubesta, jossa hän puhuu niin Akira Kurosawasta kuin elokuvista yleensä. 

 

 

Joulukuun toinen 2023

Posted by jukkahoo

Tänään Tähtivaeltajapodcastin joulukalenterissa puhuttiin juutalaisista kirjailijoista. Pääsin jälleen tuomaan esille Maailman Hauskimman Miehen eli Ephraim Kishonin, josta olen kirjoitellut blogissa aikaisemminkin, mutta puhuimme hieman lisää Kurt Vonnegutista, Bruno Schultzista, Franz Kafkasta ja mainittiinko Singerkin!? 

Ja tietenkin niitä kirjoja on neljä, mutta onnistuin jotenkin muistamaan vain kahden nimet oikein eli Hullu perhe ja Merisairas valas. Käärme paratiisissa..., kaikkea sitä. Ne kaksi muuta ovat tietenkin Paratiisi vuokrattavana (kannessa on toki kuvattuna käärme) ja Kameli neulansilmässä.

Mutta niitä kirjoja on siis alkuperäisellä hepreaksi muutamakin kymmentä, osa myös vähemmän humoristia, hän kuitenkin selvisi elossa keskitysleireiltä, osittain mm. shakkitaitojensa vuoksi. Hän pelasi kyseistä peliä koko elämänsä ja oli ilmeisesti myös siinä varsin hyvä. 

Kirjojen, pakinoiden ja lehtijuttujen lisäksi hän kirjoitti näytelmiä ja elokuvia, jotka olivat ilmeisen menestyneitä ja/tai arvostettuja, koska hänen käsikirjoituksensa/ohjauksensa oli kaksi kertaa Oscar-ehdokkaana ja hän voitti kaksi Golden Globe -palkintoa.

Kishon ei vaikuttanut erityisen katkeralta maailmansodan kokemuksistaan, vaan lohkaisi aika ansiokkaasti suosiostaan Saksassa: "Koen suurta tyydytystä siitä, että teloittajieni lapsenlapset jonottavat ostamaan teoksiani". 

Hei, ja Mustanaamio! Oletteko muuten juoneet Maku Brewingin Mustanaamio-olutta? 

 

Joulukuun ensimmäinen 2023

Posted by jukkahoo

Olen/olemme perinteisesti kirjailleet joulukalenteria aina kyseisenä kuukautena, koska se on ihan hauska tapa. Ja koska jostain syystä blogiin ei oikein ole tullut muuten kirjailtua ihan merkittävästi. Viime vuoden kalenterin jälkeen taisin aika lailla pyhästi luvata, että näin alkaisin tekemään. 

Hah!

Katsotaan mitä tämän vuoden kalenterin kanssa käy, mitään en ole suunnitellut, mutta olemme Aleksin kanssa aloittaneet tänään Tähtivaeltajan podcastin joulukalenterin, jossa jutustelemme keskenämme ja ehkä joku kerta vieraan/vieraiden kanssa jotain etäisesti mielenkiintomme kohteita muistuttavaa. Se kuulee, ken elää, 24 "luukkua" on sen verran reipas tavoite, että pelkkä ajatuskin heikottaa ja ottaa hypotalamuksesta. 

Tässä ensimmäisessä luukussa juttelemme hieman ihmisyydestä, minuudesta ja olevaisuudesta ylipäänsä. Ja sitten ylistämme hieman Kurt Vonnegut jr:ia, koska se nyt vaan on oikein ja kohtuus. Aleksi nostaa esille hänen "Shape of stories" -kertomuksensa, josta oheinen linkki on juurikin tämä puheen lopun osio. Antoisaa Youtube-tuokiota!

Ja kun pääsin eetteriin, niin mainittakoon viimeisin musiikillinen "löytöni". Jo jonkin aikaa maailmalla vaikuttanut Nuevo Tango (muistattehan M. John Harrisonin Nova Swingin ja New Nuevo Tangon?) on toki menneiden vuosikymmenten lumia, mutta tällä vuosituhannella tyylilaji on tarttunut myös elektroniseen musiikkiin ja norjalainen (!) yhtye Electrocutango on tehnyt jo useammankin levyn, mutta allekirjoittanut löysi heidät vasta tänä vuonna. Ihanan dramaattista ja rytmillistä tykitystä välillä, toisaalta taas melkein perinteistä tangoa, mutta enimmäkseen se fiilis on aika kiehtovan erikoinen. Samaan syssyyn mainitaan pari muutakin yhtyettä/artistia: Luciano Supervielle, Bajofondo, Gotan Project, Electro Dub Tango - ja tietenkin, aina yhtä olennainen, Astor Piazzolla.

Babacar

Posted by jukkahoo

Joskus internetissä pyöriminen tarjoilee yllätyksiä, joista on iloa pidemmäksikin aikaa. Uuden musiikin löytäminen on useimmiten tällaista. 

Tähän ikään ehdittyäni olen jo aika lailla löytänyt omat suosikkini, joiden musiikkia tulee kuunnelleeksi silloin, kun haluaa tuttua ja turvallista musiikkia kuullakseen, Sitten on niitä hetkiä, kun ottaa riskin ja kuuntelee radiota (erittäin harvoin, jos koskaan), suosittelulistaa musiikkipalveluista (satunnaisesti) tai jostain sosiaalisen median tai mainoksen kautta eteen iskeytynyttä linkkiä. 

Jälkimmäisestä paras esimerkki on noin kahdentoista vuoden takaa, kun menin Facebook-mainoksen takia Youtubeen katselemaan ja kuuntelemaan Hurts-yhtyeen Better Than Love. Ällistyttävän onnistunut 80-lukua päivittävä pop-biisi, jonka video oli outo, häiritsevä ja antoi yhtyeestä melko omintakeisen kuvan. Hurtsin ensimmäinen albumi on hieno, useammankin upean kappaleen kokonaisuus, jota seurasi pari varsin kelvokasta levyä. Ihan viime vuoden tuotantoa en ole seurannut, ehkä pitäisi kokeilla onko taika tallella.

En muista, miten tai mistä opin (We Are) Performancen olemassaolon. Joku linkki tai maininta, joka tapauksessa merkittävästi tapahtuneen jälkeen, sillä he julkaisivat esikoisensa on 2007. Loistavan melankolinen, rytmikäs syntsaputputus, joka Hurtsin tavoin teki ajankohtaansa päivitettyä 80-luvun oloista musiikkia. Live a Little lienee suosikkini heiltä. Videolla bändin kitaristi ja kosketinsoittaja. 

Sosiaalinen media on tarjonnut hyviä suosituksia, kuten islannin iki-ihanat noidat Kaelan Miklan, jonka konsertti Helsingissä alkuvuodesta oli erinomaisen onnistunut kokemus. Olisivat tulossa ensi vuonna takaisin, mutta liput myytiin sn. välittömästi. Tosin suurin syyllinen tuohon lienee keikan pääesiintyjä, comeback-kid Ville Valo. Jään odottelemaan tulevia, pääesiintymisiä, jossa voi taas kokea jotain omintakeista ja erilaista. 

Youtube ja Spotify osuvat satunnaisesti aika hyvin kohdalle, mutta tosiasiassa niitä ohilaukauksia sattuu merkittävästi enemmän. Yhtä Heilungia tai Otykenia kohden tulee aivan liian monta kalpeaa kopiota, 4Minutesta tai f(x):sta nyt puhumattakaan.

Kirjoittelin tämän ilman suurempaa ajatusta, lähinnä koska löysin kivalta vaikuttavan yhtyeen, jonka ainoan levyn tässä kirjoittelun ohessa menin ja kuuntelin. Kyseessä on otsikon mukaisesti Babacar, jossa oli mukana pari Precensen jäsentä, The Curen ex-rumpali Boris Williams ja hänen sen hetkinen tyttöystävänsä, Shelleyan Orphanin Caroline Crawley. Törmäsin Babacariin sattumalta, jonkun The Cureen liittyvän artiklan kautta, jossa oli puhetta bändin todellisen kulta-ajan (Head on the Doorista Disintegrationiin) ja siitä, kuinka paljon siihen vaikutti herra Williams.

Todennäköisesti melko lailla, sillä onhan kyseessä todellinen kapulakeisari, jonka soitannassa on sellaista lentoa ja keveyttä yhdistettynä tiukkaan komppiin ja maukkaisiin tomtomeihin. Ei turhaa elvistelyä tai sooloilua, vaan timanttista osaamista biisien parhaaksi. 

Valitettavasti Babacarin saman niminen albumi ei ole aivan ensi kuuleman veroinen kokonaisuus. Tree on toimiva kappale ja sama herkkä, melodinen popahtelu kantaa melo pitkälle, mutta loppua kohden levy vain valahtaa liian kepeiden balladin-omaisten kappaleiden jatkumoksi. Crawley oli muuten myös yksi This Mortal Coilin lukemattomista solisteista, kuten mm. Elizabeth Fraser tai Lisa Gerrard.

Tässä on hieman sama ongelma kuin niin monen 4AD-kombon kanssa. Hienoa visuaalisuutta, komeita äänivalleja, draamaa ja hylhää tunnelmaa, mutta lopulta, aika vähän oikeasti toimivaa poppia, kun siitä tässä kuitenkin loppupeleissä musiikissa on kyse, oli se sitten vaikka kuinka taiteellista tahansa. Ja nyt ei kannata whataboutata David Sylviania, mies on nero piste

Pop vaatii jotain... sellaista kuin esimerkiksi Julie Pietrin Ève lève toi parhaimmillaan tarjoaa. Voici! Millehän biisille tässä tarjotaan kohtuullisen tunnistettavaa homagea?