Posted by jukkahoo
Been a bit of an overwhelming last couple of days. When bad news start coming, they keep on pouring down on you. First of all, I want to wish a lot of love, strenght and support to Päivi and Pali. Be strong and trust the Mighty Modern Medicine!
Apparently my chemo isn't kicking in as doctors have ordered. The tumor is still a bit worryingly biggish and henceforth I have started radiation therapy. Dr. James (surname, number 5) mentioned something about four weeks plus my normal chemo. I'm... slightly more worried and aghasted than I was a week or s-g ago, but hey!, whatever it takes.
Talking about "whatever it takes", I was in surgery. Like Sari has already told, a piece of high-tech gadgetry was installed to my chest with two tubes running under my skin towards my neck and collar-bone. Wow-wee! The thing now is that since I've just been thru chemo, my body isn't really healing them wounds and stiches. They itch. A lot. And then there's this feeling of something under my skin... that is under my skin. A fun thing is trying to sleep on your back and not move that much. `Cause, you know, it... hurts.
I feel OK'ish. Surprisingly so, but I'm still a bit nauseous and I tire easily. So what's new?
Future looks very organised: radiation every weekday (for four weeks) and back to ward Seven by 23th.
Love visitors. Really. Mean it.
Ja hieman taas kotimaisella. Kotona on kyllä hyvä olla, mutta soisinpa asioiden olevan kuitenkin paremmin. Eikö se nyt riitä, että minua kiusataan kivulla ja säryllä, mutta että muitakin? Päiville mitä parasta vointia, voimaa ja jaksamista.
Rintakehässäni kököttävä metallin, muovin ja teknologian pala on sellainen ovisilmän oloinen ja kokoinen vehje. Sattuu hieman, mutta se johtunee lähinnä noista tikeistä, jotka eivät tässä sytostaattien aikaansaamassa heikotustilassa pääse paranemaan normaalisti. 20. päivä ne kuulemma otetaan pois ja jäljelle jää vain pienet arvet, jotka katoavat kokonaan. Pläääh. Onneksi koje jää sisään muutamaksi vuodeksi, jos vaikka tässä pääsisi ulkomailla käymään jossain välissä läpivalaisulaitteita piipittämään.
Ja kuten valitettavasti sitten pääsi käymään, niin ei riitä pelkkä kemikaali tekemään selvää tästä syöpäläisestä, vaan tänään alkoi sitten sädehoito. Neljä viikkoa tohtoritädin mukaan nyt ainakin, sytostaattihoitojen lomassa, jos vaikka tokenisi.
Säde-puolella ihmiset näyttävät jo enemmän sairailta. Kun on osastolla, sitä ikään kuin tottuu kaljuihin ihmisiin, mutta ainakin ihmiset vielä ovat jotenkin "kokonaisempia". Kellarissa (sillä sielläpä ne sellaiset kojeet ovat) ihmiset muuttuvat enempi "People under the stairs" -leffan näköisiksi möröiksi. Se hieman ahdistaa. Mitä tässä oikein on edessä? Kuinka "helppo" tämä syövän muoto oikeastaan onkaan?
Vaan, ei auta itku markkinoilla. Postailkaa, kirjoittakaa vaikka kirje, käykää katsomassa ja muistakaa pysyä terveinä!
Recent Comments