R&A –festareille olin kyllä Parineetaa menossa katsomaan, mutta mörrimöykkypäivä ja kipeä jalka saivat jäämään kotiin. Eli tämän vuoden festari-intialaiselokuvaksi jäi Espoo Cinen ohjelmistossa ollut malayalaminkielinen Sancharram, kertomus kahden nuoren tytön rakkaudeksi kasvavasta ystävyydestä. Lesboutta ei intialaisessa elokuvassa ole vakavasti pahemmin käsitelty. Silloin kuin teemaa käsitellään tai siihen viitataan, lesbot joko koodataan voyaristisesti roistoiksi tai kyseessä on Intiassakin hyvin voivan naisvankilagenren edustaja. Ainut aikaisempi teemaa vakavasti käsittelevä leffa jonka olen nähnyt on The Fire vuodelta 1996.
Siinä missä Fire –elokuvan päähenkilöt löytävät toisensa petyttyään heteroseksuaalisiin suhteisiin, Sancharram on herkkä Romeo/Julia tyyppinen kasvutarina ja heräämisen kuvaus. Sen juoni on äärimmäisen ennalta-arvattava ja tempo vähän liian hidas. Kiran ja Delilah kasvavat rakastamaan toisiaan, mutta kun Delilahin äiti saa selville tyttöjen suhteen todellisen luonteen, pyrkii hän naittamaan tyttärensä nopeasti Amerikkaan. Vaikka Kiran järjestää tytöille mahdollisuuden karata kaupunkiin ja yrittää elää omilla ehdoillaan, ei Delilah uskalla astua yhteiskunnan sääntöjen ulkopuolelle ja suostuu avioliittoon. Elokuvan tuntuu kiertyvän kohti väistämätöntä tragediaa, mutta loppu onkin yllättäen avoin ja toivoa antava.
Teknisesti pienellä budjetilla tehty Sancharram on välillä horjuva, mutta onnistuu muutamissa hiljaisissa kohtauksissa vangitsemaan lähes hypnoottisesti hetken valkokankaalle. Pääosin sen kiinnostavuus on kuitenkin sen eksotiikassa: Keralan vehreät maisemat ja etelä-intialainen kulttuuri viehättävät vieraudessaan ja värikylläisyydessään. Intialaisen elokuvankaan kliseitä ei ole vältetty: rakastavaiset eivät tällä kertaa laula jyrkänteen reunalla, mutta seisovat siellä salwar-kameez hulmuten, ja ukkosmyrsky saa jälleen kerran symboloida seksuaalisuutta. Kivaa.
Vielä perinteisempää näkemystä edustaa Raja Hindustani, jossa transseksuaali palvelija muuttuu naiselliseksi naiseksi kun oikea mies tulee vastaan ja kesyttää ;)
Posted by: Natalia | June 22, 2007 at 08:52