Posted by Sari
Mestariluokkaa esitettiin viimeksi Helsingissä vajaat 20 vuotta sitten. Kansallisteatterin Willensaunassa Stalinia esitti Pentti Siimes, Prokofjevia Leif Wager, Shostakovitsia Jarno Hiilloskorpi ja Zdanovia Risto Aaltonen. Se oli silloin suurmenestys, yli 200 näytäntöä. Se oli silloin myös nuoren elämäni yksi vaikuttavampia teatterikokemuksia. Kerrankin tuntui siltä että suomalaista teatteria jatkuavasti vaivaava jäykkyys, hitaus ja pakonomaisesti korostettu fyysisyys oli heitetty syrjään ja luotettu tekstiin. Kahdenkymmenen vuoden takaiset muistikuvat ovat kuitenkin hataria, se mitä produktiosta päälimmäisenä oli mielessä oli näytelmän komediallinen huippukohta jossa Zdanov, Stalin ja säveltäjät yrittävät kollektiivisesti luoda suurta kantaattia Georgialaisen Rustavelin ritarirunoelmasta.
Jos Siimes on suomalaisen näyttämötaiteen ikoni niin sitä on toki myös Pöysti, jota Kaupunginteatterin uudessa produktiossa komppaavat lähes yhtä nimekkäät Suosalo Zdanovina, Sarkola Shostakovitsina ja Roine Prokofjevina. Ohjaaja molemmissa produktioissa on sama, Kurt Nuotio. Ei siis ihme että tähänkin produktioon ovat lippujen saanti työn takana vaikka Kaupunginteatterin suuri näyttämö vetää kymmenkertaisesti sen mitä Willensauna.
Tila kuitenkin toimii jossain määrin produktiota vastaan. Mestariluokka on neljän näyttelijän intiimi näytelmä ja ainakin kaukaa parvelta katsottuna jokin näytelmän intensiteetistä katoaa tilaan, vaikka ohjaaja on pyrkinyt sijoittamaan tapahtumat lavan eteen, mahdollisimman lähelle katsojaa. Ohjaus on myös suomalaiseen tapaan liian löyhä. Turhaa tekemistä, turhia hiljaisuuksia. Teksti ei ole kuitenkaan menettänyt mitään intensiteetistään. Kissa-ja-hiiri-leikki diktaattorin ja säveltäjien välillä on edelleen vuoroin hyytävää, vuoroin hupaisaa katsottavaa.
Näyttelijöistä parhaiten minusta onnistui Sarkola Shostakovitsina. Vaikka näyttämöllä keskiössä on Stalin, pohjaa Mestariluokan idea kuitenkin Shostakovitsin kiisteltyjen postuumien muistelmien esittämään dilemmaan taiteilijan asemasta diktatuurissa. Sarkolan paksujen lasien taakse suojatuva, surullinen ja poliittisessa tilanteessa hapuileva säveltäjänörtti on mainio luomus. Roineen Prokofjev jää hiukan valjuksi, Suosalo puolestaan uhoaa ja ärjyy Zdanovina niin että sanoista on joskus vaikea saada selvää. Zdanov on näytelmän paha poliisi, kulttuuria vastaan vouhkaava filistiini. Välillä lavalla kuitenkin tuntuu unohtuvan että tämä on Zdanovin tietoinen valinta, ei primitiivireaktio. Pöystin sanojaan hakeva Stalin on lupsakampi kuin Siimeksen luomus, kun hän ja Zdanov ensimmäisen näytöksen lopussa alkavat "soittamaan" Prokofjevin tuotantoa on shokki katsojalle melkoinen koska väkivalta tulee ei mistään.
Hyvää teatteria siis, mutta ei loistavaa. Silti, edes säällisesti esitettyjä tekstiin ennen kaikkea nojaavia näytelmiä on tässä maassa niin harvassa että tämäkin on lähde autiomaassa. Jukkakin väitti pitäneensä ja sai vielä illasta hauskan anekdooinaiheenkin :-)
Tapahtuma tv:n sivuilta on linkki pieneen viedokoosteeseen näytelmästä.
Jos tässä pikaisesti mainitsen, jotta pidin tekstistä ja ilmeisen enemmän jopa esityksestäkin kuni Sari, mutta toisaalta, en ole nähnyt tätä 20 vuotta sitten Willensaunassa, joten... Mafiaa on pidetty tosin 20 vuotta.
Vaan anekdoottiin: Seurueemme koostui siis meistä kahdesta sekä professorista ja lähetystöneuvoksesta, jotka hieman hitaampina jäivät jälkeemme, kun autolta pimeässä puistikossa kohti etuovia kävelimme. Kohteliaana keski-ikäisenä koin tarpeelliseksi toimia ns. edeskäypänä sisäovella, kun Sari oli ensiksi pitänyt ulko-ovea auki. Ennen kuin herrasväki Polvinen ehti kuitenkaan saapua paikalle, pyrähti ovea kohti punapäinen nainen, joka vilkaisi pikaisesti minua ja sanaakaan sanomatta vilahti ovesta sisään. Kuten myös häntä seurannut anturaas, jotka toki kohteliaasti päästi samaisesta ovesta sisään, onhan minulla käytöstapoja ("Hah!", Sarin huom.).
"Kah", sain melkein sanotuksi, tajutessani juuri pitäneeni ovea auki Conan Oubrienil... Tasavallan presidentti Tarzan Haloselle. Joka siis ei kiittänyt oven aukipitämisestä. Ei että kukaan anturaasistakaan piti sitä minkäänlaisen huomion arvoisena eleenä. Jotta sellaista. En kyllä usko, että aivan jokaisen valiton päämiehen ovea pääsee aukailemaan tuolla tavalla. Kokeilkaapa esim. George Daboljuu Bushin kanssa!
Posted by: jukkahoo | January 19, 2007 at 01:42
Suomi ON hieno maa! Muistuu mieleeni kun muutama vuosi takaperin kävelin ulkomaalaisen ystäväni kanssa Kaivopuistossa. Ohi meni Tarzan virka-autollaan, jonka tunnistin leijonakilvistä ja huomautin tästä ystävälleni. Tämä ihmettelemään mihin presidenttiä seuraavan poliisiauto oli jäänyt, johon nohevana kaverina älysin heti vastata, ettei presidenttiämme tietääkseni epäilty mistään rikoksesta... Tilanteen nerokkuuden varmisti parin minuutin päästä ohitsemme lipuva Iso-Britannian lähettilään virka-auto, jolla kyllä oli poliisisaattue!
Posted by: Teemu | January 23, 2007 at 22:30