Mäkin haluun leikkiin...

Posted by Sari

Ensin, onnittelut Natalle Tähtivaeltajan novellikisan voitosta. Tykkäsin. Ja onnittelut myös Pasi Jääskeläiselle Kuvastaja-palkinnosta. Lumikon päähenkilöiden kanssa en itse koskaan päässyt sinuiksi, mutta siitä huolimatta romaani on mielestäni monella tapaa oikeasti viisas kirja ja palkitseva lukukokemus. 

Kuvastaja kun jaetaan fantasiakirjalle, on keskustelu reaalifantasiasta ja -fantastikoista taas nostanut päätään. Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seurassa Pasi vastailee kyselijöille otka ihmettelevät kuinka reaalifantasisti voi saada fantasiakirjallisuuspalkinnon, ja omissa blogeissaan kysymystä pohtivat myös Anne  ja syksyn esikoiskirjailija Miina Supinen. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, eli nyt koen aivan välttämättömäksi avautua näin julkisesti aiheesta reaalifantasia. Ottakaapa mukava asento, lasi viiniä ja rentoutukaa: 

Tätä kirjoitusta on rustattu jo yli puoli vuotta. Ensimmäiset versiot tuhoutuivat suuressa meteori-iskussa (kovalevy pamahti), toinen versio taasen kuoli halvan USB-pätäkkäni myötä. Tätä kolmatta kieltäydyn työstämästä samanlaisella pieteetillä, muuten pelkään tuhoavani sekä uuden pöytäkoneen että uuden USB-pätäkän. 

Jos muistelen sitä ensimmäistä versiota tästä postauksesta jonka ensimmäiset aihiot syntyivät – uskokaa tai älkää - toissakesänä patikkaretkellä Solvallassa, niin silloin luulin Reaalifantasian olevan jonkinlainen suomalainen vastine maagiselle realismille. Muistan ajatelleeni että a) voi herran tähden, eikö noita markkinointiin tarkoitettuja genrelaatikoita ole ihan tarpeeksi, ja heti sen perään b) hmm... Itse asiassa tuohan voisi olla aika mainio termi kuvaamaan ei-realistista kirjallisuutta jossa ei liikuta sekundaarimaailmassa vaan mieluummin nyrjäytetään todellisuutta hiukkasen raiteiltaan. Maagisesta realismista ajattelin sen eroavan ennen kaikkea arjen kuvauksen korostamisella, jonka olen kokenut suomalaisessa spefissä, dekkarikirjallisuudessa kuin tietysti ennen kaikkea mainstreamissa erityisen voimakkaana impulssina. 

Ajattelin myös että ehkä reaalifantasistit halusivat kirjoittaa todellisuudesta, fyysisestä intrasubjektiivisesta maailmasta, mutta koska postmodernismi on tylsyttänyt realismin kynnet, antaisi fantasiaelementtien käyttö nyrjäyttämässä todellisuutta paradoksaalisesti jännittäviä mahdollisuuksia kuvata ja kommentoida reaalimaailmaa. Tällä tavoin määriteltynä reaalifantasia alkoi vaikuttaa ihan oivalta markkinointigenreltä joka oikeasti antoi osviittaa siitä mitä teos saattaisi pitää sisällään. 

Sitten reaalifantastikoiksi alkoi tunnustautua ihmisiä jotka kirjoittivat historiallisia romaaneja ja ihan rehellistä sciffyä ja minä menin yhtä ymmälleni kuin Tero (jonka artikkeli julkaistiin Kosmarissa 3/2006). J. Pekka Mäkelä sanoi  että kyllä hän kirjoittaa SF:ää mutta ei halua kahlita kirjailijaminäänsä siihen tulevaisuudessa, Anne sanoi jotta hän kokee sen kirjailijana vapauttavana terminä joka antaa mahdollisuuden poimia juuri ne tekniikat ja teemat jotka kulloinkin sopivat. Pasi sanoi että lähes kaikki kirjallisuus on oikeasti reaalifantasiaa, vain äärimmäinen genrekirjallisuus ja äärimmäinen realismi rajautuvat sen ulkopuolelle ja että reaalifantasiassa juttu on se että fantastiset elementit eivät ole itsetarkoitus. Reaalifantastikkojen/reaalifantasian kenttä laittoi terminsä leijumaan nopeammin ja paremmin kuin Derrida konsaan ja tämä lukija päätyi kääntymään mise-en-abymensä laidalta kovin lannistuneena. 

Lukijan (ainakin tämän lukijan) kannalta katsottuna: jos siis reaalifantasia on kaupallinen genretermi, se on totaalisen hyödytön koska se on vielä laajempi ja sisällyksettömämpi kuin ”fantasia” tai ”scifi”. Jos se on kirjallinen liike ei sillä tunnu olevan yhteistä päämäärää sen lisäksi että kirjailijan pitää kirjoittaa siitä mistä haluaa ja käyttää niitä työkaluja joita haluaa sanoakseen mitä hän haluaa ja rajoitukset hiiteen. Näin pöytälaatikkokirjoittajan näkökulmasta tuo vaikuttaa jotenkin itsestäänselvyydeltä. Siispä olen tullut siihen arvovaltaiseen lopputulokseen että reaalifantasia on nasta työkalu jolla kirjailija pystyy jäsentämään omaa tekemistään. Se antaa kirjoittajalle luvan ja vapauden käyttää juuri sellaisia elementtejä kuin tarina vaatii, ja kuten Anne sanoo antaa näkyvyyttä ja vertaistukea. Lukijalle – ainakin tälle lukijalle - tieto siitä että kirjailija määrittää itsensä reaalifantastikoksi on aika yhdentekevää. Minä osaan ihan itse lukea kirjoja, löytää niistä merkityksiä ja sijoittaa ne kirjallisuuden kenttään. 

Ceterum censeo, Hauta Blommila on oikeassa kun sanoo että nykyään on helpompi sanoa ”vittu” kun ”science fiction” ja se on helvetin sääli.

Comments

[Usvazine]

Oikein napakka puheenvuoro. Lisää tällaisia! Ei me haluta käännyttää kaikkia aatteen taakse, me haluamme keskustelua, joka toivon mukaan ruokkii myös meitä itseämme kehittymään ja jalostumaan kirjailijoina.

Pöytälaatikkokirjoittajan näkökulmasta voi toki ihmetyttää, että miksei kirjoittajan olisi lupa tehdä ihan sitä mitä haluaa. Mutta kun alkaa kehkeytyä tuotantoa, on olemassa urautumisen vaara: itsensä, toisten, kustantajan, kriitikoiden ja lukijoiden aiheuttama. On helppo sanoa täällä koneen äärellä, että teen tekstin kanssa ihan sitä mitä haluan, mutta keskustelutuokio kustannustoimittajan kanssa voi aukaista silmiä. Ympäröivä kirjallinen maailma muovaa, halusi sitten tai ei. Samoin on aika tiukka paikka, jos kustantajan edustaja toteaa, että ei ole julkaisukelpoinen, pitäisi muuttaa tätä ja tuota ja vielä tuotakin ennen kuin harkitaan. Voi olla, että joskus muutoksien alle jää jotakin siksi, ettei toimittaja oikeasti ymmärrä, mistä teoksessa on kysymys.

On reaalifantastikoilla kyllä havaittavissa se, että arki on teoksissa vahvasti läsnä. J Pekan teoksissa, scifistä huolimatta, on painopiste arjen kuvaamisessa ja duunareissa/eräänlaisissa luusereissa. Poikkeaa maailmaa syleilevästä ideascifistä melkoisesti. Vaan vasta lähivuodet ja seuraavat teokset näyttävät, mihin tämä liike kehkeytyy ja mihin se kykenee - ja muotoutuuko sille selkeästi erottuva yhteinen linja, vai solahtaako kaikki siististi muutaman genren alle, semmoisen joita olisi alun perinkin voinut käyttää.

[JPK]

Minusta RF-klubi on kirjailijoiden henkinen kerho, joka ei takaa juuri mitään syntyviin teoksiin nähden. Genre se joka tapauksessa EI ole, ei ainakaan näillä asetuksilla. Jos ajatellaan RF-klubia kirjailijaryhmittymänä , joka ei tietoisesti rajoita teoksiaan genreryhmittelyn vuoksi, asia asettuu oikeisiin puitteisiin. Voidaan olettaa vain se, että RF-klubin jäsenet blandaavat tavallista enemmän, siinä kaikki.

Ja mitä tulee tähän: "Sitten reaalifantastikoiksi alkoi tunnustautua ihmisiä jotka kirjoittivat historiallisia romaaneja..". Jos tässä viitattiin minuun, niin kyllä minä taisin olla tätä klubia ihan perustamassa, en alkanut tunnustautua.

Ja lopuksi, kaikki tietävät mikä vittu on mutta harva tietää science fictionista mitään... ;)

[Sari]

Just näin! Jos reaalifantastikkous on kirjailijalle henkinen koti, avoimuutta ottaa vaikutteita ja käyttää tekniikoita jotka kulloinkin sopivat, samanmielisten kirjailijoiden ryhmä joista osalla on siteitä suomalaiseen fandomiin ja spefikirjoittamiseen, niin silloin termi alkaa aueta minullekin. Ei enää tarvitse otsa rypyssä pohtia mitkä asiat yhdistävät kovinkin erilaisia teoksia ja tekevät niistä reaalifantasiaa, vaan voin vapaasti lukijana kuvailla niitä historiallisina romaaneina, scifinä, fantsuna, maagisena realismina tai vaikka minä. Kirjoittajalle tämä lokerointi/kuvaus voi olla rajoittavaa joten maailmaasyleilevän genret ylittävän ja niitä sekoittavan reaalifantasialiikkeen kautta kirjoittamista lähestyminen voi olla vapauttavaa. Tai ainakin näin minä asian nyt ymmärtäisin. Ehkä huomenna joku on taas avartanut käsitystäni.

Aikajanan virheellisyydestä syytän suuren meteori-iskun aiheuttamaa tuhoa :-)

[Saruwine]

Vittukirjallisuuden jonkinmoisena harrastajana haluaisin huomauttaa, ettei silläkään hyvin mene. Kuten scifiä, sitäkin saa julki lähinnä novelleina alan lehdissä ja kokonaisen romaanin ilmestyminen on pienimuotoinen merkkitapaus.

Taidan perustaa reaalipervertikot-klubin.

[pazi-j-dog]

Scifiä, vittu, aloin jollain tasolla vieroksua siinä vaiheessa kun vastaan alkoi tulla kaikenlaisia juttusarjoja, joissa kehiteltiin tieteiskirjoittajille luonnontieteellisesti vakuuttavia maailmoja, joihin sitten voitaisiin sijoittaa tieteiskertomuksia. Mitä vittua, ihmettelin. Vittu! Scifiä! Tämä? Eikös kyse ollut kirjallisuudesta? Ajatuksen ja ilmaisun vapaudesta? Mitä seuraavaksi: joukkoitsemurha?

Hyvä scifi-romaani iskee edelleen (aloitin juuri J. Pekan uusimman ja ainakin alku kiehtoo kovasti!) ja telkkarissa scifi on ihan parasta silloin kun se on hyvää (Galactica! Ach, sehr gut! Spruit!)mutta se, mitä fandomin piirissä on vuosien ajan kehitelty kuin Frankensteinin hirviötä ja kutsuttu tieteiskirjallisuudeksi, on oudon näköinen lapsi, jolla on liikaa vanhempia ja joka on kellarissa kasvatettu. Kirjallisuuden pitää avata ikkunoita ja ovia, ei piileskellä kellarissa keskeneräisten aikakoneiden ja vittu avaruusalusten seassa. Scifillä on vitusti annettavaa yhteiskunnalliselle ajattelulle ja taiteille, erityisesti kirjallisuudelle, mutta lokeropoteroajattelu tukahduttaa kaiken, jos siitä ei oikealla hetkellä osaa hellittää.

Kyllähän tätä suomalaista kirjallisuutta ollaan muutamankin kirjoittajan voimin uudistamassa ja viemässä sellaiseen suuntaa, että se ei ole pelkkää Päätaloa ja Linnaa, ja siitä saadaan aika pitkälti kiittää fandomia ja sen piirissä syntyneitä motivoivia kilpailuja ja julkaisuja. Minä ainakaan en kirjoittaisi mitään ilman fandomia. Mutta aivan kuten lapsen tulee jättää isänsä koti, pitää kirjoittajankin lopulta irtautua siitä lämpöisestä kehdosta, jossa sai itää ja kukkaan puhjeta...

Maailma on iso, niin myös kirjallisuuden maailma. Meitä reaalifantastikkoja yhdistää nimenomaan se, että spekulatiivisesta fandomista ponnistaneina meillä on suomalaiseen kirjallisuuteen ikuisesti tietyllä tavalla outsider-näkökulma. Se on myös vahvuutemme. Meillä on jumalallinen missio ujuttaa spekulatiivisen fiktion geenejä puhtaaseen valtavirtaan ja katsoa, mitä syntyy. Ne vitun aidat vain pitää potkia nurin, jotta voimme kirjoittaa - ja saamme julkaistuksi - juuri sellaista kirjallisuutta, jota itse olemme aina halunneet lukea, ja myötämme kasvaa uusi lukijoiden sukupolvi, joka ei lähtökohtaisesti kavahda puhtaita genreteoksiakaan, kun ne scifistiset elementit ovat tulleet vastaan ihan kaikenlaisessa kirjallisuudessa.