Olen sellainen minäkin, pyöräilijä nimittäin. Pyörällä matkasin pari vuotta sitten työpaikalle kesäisin. Ongelmia ei matkalla Talista Kaisaniemeen tullut ennen kuin ihan keskustassa: Elielinaukiolla ja Aseman editse menevälle pyörätiellä ihmiset maleksivat katsomatta lainkaan minne olivat menossa. Välillä oli pinna palaa ja sormeen tulla jännetupen tulehdus kellon jatkuvasta kilkatuksesta.
Kun edellinen pyörä hajosi en ole uutta saanut hankituksi joten nykyään olen kohtaamisissa ollut jalankulkijana, usein kahden koiran kanssa. Ja nyt roadrage tuppaa kohdistumaan pyöräilijöihin jotka aivan valtavalla tilannenopeudella pyyhältävät ohitse niin että tuskin ennättää tajuta että ovat tulossa ennen kun ollaan ohi ja koira säntäämässä joka suuntaan. Meilläpäin on vain ja ainoastaan kevyen liikenteen väyliä jotka on tarkoitettu seikä jalankulkijoille että pyöräilijöille joten edestä ja takaa singahtelevat maastopyörät ovat todellinen ongelma.
Pyörä on mahtava ja ekologinen väline liikkua kaupungissa, ja pällejä pölvästejä jalankulkijoita ja autoilijoita riittää toki heitäkin – Mekulla on mieletön tarina sauvakävelymummoista - mutta pyörän selässä ihmisille tuppaa tulemaan hillitön halu saada kulkea nopeasti ja samaa vauhtia eteenpäin. Jalankulkijat ja autot pysähtyvät ja lähtevät liikkeelle kaupunkiliikenteessä jatkuvasti. Pyörän selästä se hyvän vauhdin tappaminen ja uudelleen kiihdyttäminen vaatii sen verta lihasvoimaa että moni pyöräilijä mielummin huiskahtaa ohi enemmän tai vähemmän laittomasti tai vaarallisesti kuin jarruttaa tai jopa – gasp – astuu alas sieltä satulasta ja taluttaa fillaria. Se kaikkien vihaama pari-kolmekymppinen state of the art hybridipyörällä polkeva mieshenkilö tuppaa myös kovin usein ajamaan aivan sairasta vauhtia. Talin puistotiellä olen pariinkin otteeseen hypännyt syrjään kun psykofillaristi vetää vauhdilla ohi nopeusrajoitusta noudattavista autoista ja blokkaa jalankulkijan nurmikolle.
Viimeisimpiä sydäreitä ovat aiheuttaneet maastopyöräilijät. Kun kiltisti lähtee koiran kanssa pois tieltä (jossa hauva on lyhyessä narussa) metsään jossa se voi fleksissä toteuttaa merkkailu- ja nuuhkailuviettejään niin jostain puskasta polkee maastopyöräilijä päin fleksiä. Puhumattakaan näistä paristakin peelosta jotka kuulemani mukaan ovat viime vuoden aikana ajaneet keskuspuistossa metsästä pahki hevoseen ratsastustiellä.
Suurin osa meistä on jopa päivittäin autoilijoita, pyöräilijöitä ja jalankulkijoista, jotkut vielä skeittaajia tai rullahiihtäjiä. Jotenkin vaan tämän syksyn aikana fillari on allut se väline joka aiheuttaa eniten kauhua kun sen liikenteessä kohtaa. Eli fillarikaistat ajoradoille jonne pyörät nopeutensa puolesta kuuluvat ja maastopyöräilijöille merkityt reitit, kiitos.
Hyvä kirjoitus! Pääsen laittamaan oman ranttini. Itse kukin huomaa kulkutapaa muuttaessaan eri idioottiryhmät: jos tehdään karkea auto-pyörä-kenkä -jaottelu, huomataan, että kaikissa ryhmissä inhotaan kahta muuta. Koska olen (juuri ja juuri) yli kolmekymppinen hybridipyöräilijä, jalankulkija sekä satunnainen autoilija, on identiteettikriisi valmis. Pyörän matkamittariin tulee reilu sata kilometriä viikossa, joten pyöräily lienee tärkein viiteryhmäni.
Kannatan ehdottomasti pyöräkaistoja ajoradan yhteyteen. Suurin syy on se, että auto ei _pysty_ tekemään yhtä nopeaa sivuttaisliikettä pyörän eteen kuin jalankulkija. Autoissa on myös valoja ja heijastavia pintoja. Jalankulkijoilla näitä näkee valitettavan harvoin, sanoo laki mitä hyvänsä.
Jalankulkijat eivät ole näemmä sisäistäneet ajatusta, joka on myös kirjattu lakiin: tarkoitus on kulkea kevyen liikenteenväylän REUNASSA. Kummassa tahansa, kunhan se on reuna. Ei keskellä väylää, eikä (tämä on kovaa, mutta niin se on) rinnakkain. Ja pyörätien jatke (siinä suojatien vieressä) on pyöräilijöille! Jalankulkija ei saa käyttää sitä "oikaisuun", kuten pyöräilijäkään ei saa pyöräillä suojatiellä.
Pyöräilen välillä kovaa. Mittarin mukaan huippunopeus on ollut reilu 50 km/h. Keskinopeus viimeisen 1500 km matkalla on noin 20 km/h. Koska siihen sisältyy keskusta-ajot liikennevaloineen, menen usein yli 30 km/h. Yleensä näin tapahtuu vain pyöräteillä, jolta muuten tänään hätistelin kolme rinnakain kulkevaa nuorukaista viereiselle jalkakäytävälle. Yksi pyöräilyn ihanuuksista on, että työmatka sujuu parhaimmillaan kuin siivillä. Mutta se ei tarkoita, että kovaa voisi ajaa missä vain.
Jokainen on tavannut liikenteessä törttöjä. Mutta valitettavasti jalankulkijoille törttöily tuntuu olevan sallittua, toisin kuin autoilijoille ja pyöräilijöille. Ikään kuin jalankulkija ei olisikaan osa kaupungin liikennevirtaa, eikä velvollinen seuraamaan omaa liikkumistaan suhteessa muihin. Koirat, lapset ja muut vajaavaltaiset ovat huutomerkkejä liikenteessä; niitä pitää osata varoa. Mutta jos autoilijana minun ei tarvitse jatkuvasti pelätä vastaantulijan päätymistä omalle kaistalleni, miksi sitä odotetaan pyöräilijältä?
Ja lopuksi: Helsingissä on aivan tajuton määrä idiootteja pyöräilijöitä, jotka ajavat väärissä paikoissa väärillä nopeuksilla väärään suuntaan piittaamatta muusta liikenteestä. Heidät tulisi sulkea laitoksiin.
Posted by: Teemu | October 21, 2008 at 19:54