Posted by Sari
Paitsi että Martti reissasi kesällä kunnolla näyttelyissä ja leireillä, olemme myös kokeilleet kaikenlaista jännää. Ensinnäkin olimme jo keväällä koirakoulu Heiluvan Hännän puuhaklubin kanssa kokeilemassa makkaran jäljittämistä metsästä. Eli ulkoilutimme HK:n sinistä narussa metsässä, jätettiin makkara jäljen päähän, annettiin sen vanheta ja sitten annettiin koiran jäljittää. Tässä Martti osoittautui aika taitavaksi. Jälki oli suora ja vain kolmenkymmenen metrin pituinen, mutta Martz tajusi heti mistä oli kyse, kuono maahan ja suoraan jälkeä pitkin makkarakätkölle. Tästä innostuneena hain Starkista pari lukkoa ja ohutta muovinarua ja hienosti valmistin Martille jäljitykseen sopivan taluttimen. Kesällä kokeiltiin sitten useamman kerran mökillä ihan omin voimin. Pidensin jäljen odotusaikaa puolesta tunnista tuntiin ja pidensin ja monimutkaistin matkaa. Pari kertaa Martti hukkasi jäljen, mutta tajusi palata taaksepäin ja aloittaa uudestaan. Joka kertaa nakit löytyi, joskin täytyy myöntää että vaikka kuinka kovasti itse yrittää olla narunpäässä neutraali, niin aina voi olla niin että viestittää koiralle mistä kannattaa etsiä.
Elokuussa olimme sitten MyHeelsporukoiden kanssa Kaisa Hilskan luona kokeilemassa paimennusta. Ensin tutustuttiin lampaisiin ja kokeiltiin niiden kanssa kulkemista isommassa aitauksessa ja iltapäivällä lähdettiin pyörötarhasta hakemaan kaaria. Paimennus ei osoittautunut ihan Martin lajiksi, sen sijaan että se olisi paimentanut lampaita, se jäljitti niitä. Lammaslauma kulki siis pari hassua metriä metriä koiran edessä ja tämä kulki vaan kuono maassa selkeästi viestittäen että joku lammas oli tästä ihan vähän aikaa sitten liikkunut. Pyörötarhassa Martti pääsi sitten tutustumaan lampaisiin todella läheltä! Vaikka Martti ei erityisiä lahjoja paimeneksi osoittanutkaan (mallioppilaat taisivat olla Siiri ja Nelson), oli kokemus valtavan kiinnostava. Ne kiksit koiraharrastuksessa tulevat siitä kun saa kommunikoitua koiralle mitä siltä odotetaan ja osaa itse tulkita sen viestejä takaisin. Oli aivan mieletöntä katsella kuinka Kaisa ja hänen australiankelpiensä Heili siirsivät lampaita.
Kolmas uusi laji jota ollaan kokeiltu on sitten ihmisten etsiminen. Olimme Canis-lehden päätoimittajan Eija Valtarin luona Vihdissä yhden sunnuntain. Ensin kuunneltiin luentoa lajin perusteista ja sitten mentiin metsään niin että kukin koira vuorollaan pääsi kahdesti etsimään piiloon paikalleen polvistuneita kohdehenkilöitä. Etsiminen metsästä tai raunioista on vaativaa puuhaa, siinä täytyy opettaa monta eri palikkaa koiralle ja sitten vielä ketjuttaa ne yhteen. Tässä lajissa porukoista loisti selvästi Piisku, joka iloisesti heti tajusi että metsässä kykkiviltä ihmisiltä sai nameja. Martin ongelmaksi muodostui paitsi läheisriippuvuus emännästä myös sen epäluulo maastoa kohtaan. Englantilaiset herrasmiehet kun eivät polulta poikkea kuin aivan hätätapauksissa. Tätäkin ollaan kokeiltu Jukan kanssa uudestaan niin että olen ollut polun varressa piilossa kun he tulevat lenkiltä. Se on pari kertaa katsonut minua ihan suoraan kohti, jatkanut ohi kunnes on tuulen alapuolella ja haistaa. Sitten äkkikäännös ja luokse. Eli aika lailla voidaan todea Martin lahjojen keskittyvän nenän käyttöön :-)
Joulukuussa olin olin ihan turistina Messarissa jossa Nelson ja äitinsä Jenni saavuttivat historiallisen voiton sunnuntain Voittaja 2010 näyttelyssä. Molemmista leivottiin voittajat, Jennistä ROP ja Nelsonista VSP. Olimme kaikki aika täpinöissä! Marttikin lähettää tätä kautta onnittelut rakkaalle viholliselle ja tyttöystävälle: tervetuloa kerhoon :-)
Comments