Posted by Sari
Tässä olisi kevään ja kesän aikana luettujen kirjojen pino. Muutamasta niistä ja parista kuvasta puuttuvasta on mielipiteitä nakuteltukin, ensimmäinen niistä alla.
Mutta mistäpä sitä kirjoittamaan seuraavaksi? Olisiko kellään palavaa halua saada lukea äärimmäisen mielenkiintoisen näkemykseni jostain kuvan opuksesta? Itse ei nyt keksi mistä nappaisi kiinni.
Vaan itse asiaan, eli yhteen vuoden kotimaisista esikoisista:
Saara Henriksson: Moby Doll
Aina aika-ajoin tartun kokeilumielessä johonkin suomalaiseen romaaniin testatakseni josko nimenomainen kappale onnistuisi osoittamaan että ehkäpä sittenkin minä ja kotimainen kirjallisuus joskus kohtaisimme onnelisten tähtien alla. Usein käsiin päätyvät romaanit ovat tavalla tai toisella spekulatiivisia kun siihen suuntaan kirjallisuusmakuni gravitoituu. Niistä kirjoittaminen on usein hiukan hankalaa koska piirit ovat pienet, ja usein kirjoittaja on ainakin hyvänpäiväntuttu. Niin tälläkin kertraa, Saaraan olen törmännyt ja muutaman sanan aina vaihtanut erilaisissa hörhöjen kokoontumisajoissa. Eli caveat lector: tämän kirjoittaja tuntee a) kirjailijan ja b) syvää ennakkoluuloa suomalaista proosafiktiota kohtaan.
Moby Doll kertoo Jennystä, Jockesta ja valaasta. Jenny on lopputyötään ryhävalaan laulun ympärille ymppäävä sibeliusakatemialainen, Jocke puolestaan Jennyn ex, ympäristöministeriön valastyöryhmään puolivahingossa itsensä läntännyt virkamies Valas on kostaja. Kirja huipentuu Norjan pohjoisilla vesillä kun aalloilla keikkuvat valaanpyytialus, ympäristöradikaalit ja valastutkijat kohtaavat syvyyksistä nousevan ikivanhan valaan.
Moby Dollissa on paljon mistä pidin. Kieli kun kuvaavaa mutta konstailematonta, luonnon ja ihmisen välisen suhteen kuvaus mukavan monisyistä ja valastietous oli upotettu ihan onnistuneesti narratiiviin. (Viimeksimainittu tosin välillä ehkä hiukan liiankin sujuvasti – minusta olisi ollut kiinnostavaa kuinka kirjailija olisi onnistunut peilaamaan Moby Dickin tylysti kertomuksen katkaisevia valaanpyyntiluentoja omassa tekstissään). Hahmoista Jenny ja erityisesti Jocke jäivät hiukan kaukaisiksi, mutta sivuhahmot, erityisesti valastutkija/kalastaja pariskunta jonka kyydissä Jenny lähtee metsästämään valaanlaulua oli mainiosti hahmoteltu. Intertekstuaalisuuden tasoja olisin kaivannut ehkä vielä enemmän - olkoonkin että kirjan nimi ensimmäisellä tasolla viittaa vangittuun miekkavalaaseen eikä Melvilleen - mutta toisaalta en ole vielä tavannut kirjaa jossa olisi minusta liikaa viittaustasoja.
Lukijana minulla kuitenkin on ”henkilökohtainen onglema”, joka vaikeutti kovasti kirjasta nauttimista. Pitkään olen ollut sitä mieltä että tämä ongelma on nimenomaisesti suomalaisen kirjallisuuden vahva realismin perinne, savotta- ja korsurealismi kuten Leena Peltonen on oivasti tyylisuuntaa kutsunut. Asiaa pohdittuani olen tullut siihen tulokseen että kyseessä ei ole niinkään se etteikö suomalaisessa kirjallisuudessa olisi fantastisen perinnettä tai että realismin troopit olisivat minulle punainen vaate. Se mikä minut vieraannuttaa on lähes pakonomainen arjen tason korostaminen, ehkä erityisesti silloin kun teksti on tavalla tai toisella spekulatiivista. Niin tässäkin tapauksessa. Alun asuntojen, aamiaisten ja ratikkamatkojen kuvaukset olivat juuri sitä mitä minä en kirjaltani kaipaa. Vaikka romaani kasvoi upeasti loppua kohden ärsytti arjen trooppien käyttö alussa sen verran että ellen olisi luottanut kirjailijaan, olisi lukeminen saattanut tyssätä siihen.
Eli en minä vieläkään löytänyt sitä suomenkielellä kirjoitettua romaania joka todella kolahtaisi (lähimmäksi taitaa päästä Sinisalon Sankarit jossa on uskallettu leikkiä intertekstuaalisuudella ja joka on myös sukupolvestani johtuen sentimentaalinen lukukokemus). Mutta ei Moby Dolliin käytetty aika hukkaan mennyt; se avasi muutamiakin solmuja omissa ennakkoluuloissa ja loppupeleissä lukukokemus jäi ehdottomasti plussan puolelle.
Kommenttisi Nälkäpelistä tai Rothfussista kiinnostaisi!
Nälkäpeli oli mielestäni 2 ekaa osaa loistava, kolmas oli hienoinen pettymys ja ehkä jo hieman liian "tiedän että tämä on hitti kuitenkin ja tästä tehdään leffa" -tyylillä kirjoitettu.
Ja Rothfuss taas oli trilogian keskimmäinen osa, _hieman_ jaaritteleva, mutta toivottavasti kolmas oikeasti käyttää kaikki ne langanpäät, joita tässä tarjoiltiin.
Posted by: Sini | July 29, 2011 at 15:03
Selvä pyy, Collins ja Rothfuss seuraavana jonossa :-)
Posted by: EatingMuffins | July 31, 2011 at 17:15