Eilen ajattelin

Posted by jukkahoo

Tämä viime viikon "Sanoma-konsernin kummallinen kolumni" -palkinnon voittaja (edellisellä viikollahan himoitun tittelin voitti Jarkko Tontti) oli monessa mielessä erinomaisen heikko esitys. Se ei olisi ollut edes kovin kummoinen Facebook-päivitys, mutta kohtuullisen arvostetun organisaation lehden sivuilla tämä erottui "edukseen" lähinnä kehnolla argumentoinnilla ja vaisulla ironiallaan. Oletan siis, että ironiaa tässä kai nyt kuitenkin haettiin? Saman kirjoittajan aikaisemmat esitykset hieman vastaavilla argumenteilla: "Meillä ei enää lueskella. Kirjat ja kirjahyllyt on heitetty kodista pois, etteivät ne häiritsisi parin laatuaikaa. Lukeminen kun vie liikaa yhteisestä ajasta, ja toisaalta kirjahyllyt ja kirjat ovat rumia. Televisio on trendikkäämmän näköinen, tosin sieltäkin ne kirjailijan pahukset kurkistelevat. Elämä on niin paljon täydempää ja syvempää ilman kirjoja."

Suutuinko? No, suutuin ja en. Olin aluksi tuohtunut, koska kuvittelin tässä oltavan nyt liikkeellä ihan vakavissaan ja aina kun joku "yleisen kirjallisuustieteen maisteri" tulee kertomaan minulle, että scifin lukemisen ongelma ovat "oudonnimiset tyypit seikkailevat oudonnimisissä paikoissa, joita en tunne, koska niitä ei ole olemassa", alan saada happovaivoja. Ja kun se toinenkin ikävä lukuaihe on omakohtaisesti kohtuullisen läheinen historiallinen romaani, niin saatoin puskea hieman sappea. En tykkää, kun en ymmärrä. Tai siis olen laiska.

Kangasniemi antaa itsestään kolumneissaan kiusallisen tyhjäpäisen kuvan, mikä on aika sääli, mikäli kyseinen henkilö on tavallisesti luotettavien lähteiden mukaan fiksu ja mukava ihminen. Kun hänen nimellään kuukkeloi hieman, löytyy "Kymmenen kirjaa, jotka luen vielä uudelleen", joista osan olen jopa lukenut ja tykännyt itsekin. Ja joista muutama ei mahdu millään tuon hänen viime viikon kolumnin ahtaisiin määritelmiin. Siis ironiaa(?).

Avaan hieman omaa lukuprofiiliani. Se on nykyään aivan liian kapea. Olen aikaisemmin kokenut olevani kohtuullisen monialaisesti lukeva ihminen, mutta viime vuosina olen huomannut, että lukulistaltani löytyy kohtuullisen vähän suosikkigenrejeni ulkopuolista tavaraa so. fantasia, sf ja historialliset romaanit (tähän sisältyy myös periodidekkarit jne). Ennen luin paljon enemmän esim. Keltaista kirjastoa, perinteisiä klassikoita ja jännäreitä.

Onhan se surullista. Runoja en ole koskaan ymmärtänyt, joten eipä tule luettua. Kotimainen proosa on myös harvemmin trampattu baana, sen verta raskaita olivat äidinkielen tuntien pakkoluennat. Jossain välissä katselin myös hieman peljäten lukemieni kirjailijoiden sukupuolijakautumaa, mutta sen suhteen olen useimmiten ollut aika hyvässä jamassa, sillä luen aika sujuvasti niin naisten kuin miestenkin kirjoittamia kirjoja.

Tämän vuoden lukuteema on joka tapauksessa lukea yhtä monta nais- ja mieskirjailijan teosta. Ehkä tässä pitäisi myös hieman laajentaa sitä shaanreskaalaa, menetiedä.

Comments

[Palikka]

Luin kirjoituksen useampaan otteeseen ja yritin kaikin tavoin löytää sieltä ironiaa, mutta jos siitä oli kyse, niin a) oma medialukutaitoni on heikentynyt tai alkujaankin huono b) se oli liian hyvin piilotettu (tahattomasti tai tarkoituksella) tai c) kirjoittaja tulkitsee ironian jotenkin toisin kuin minä. Tai sitten kyse oli ihan vain tarkoituksellisesta provokaatiosta. Tuntuu olevan tapana nykyään.

Oli miten oli, puhisinpa minäkin hetken, kunnes tajusin, että hei, täähän on vain teh internets. Miksi ottaisin sitä vakavasti? ;)

Tunnistan lukemisessani muuten saman ilmiön kuin sinä. Reaaliproosa ja Keltainen kirjasto on jäänyt liian vähälle huomiolle viime vuosina. Sama pätee myös pelaamiini tietokonepeleihin. Noinkohan olisi kyse siitä, että sitä jämähtää samoihin genreihin ei sen takia, että ne olisivat välttämättä parempia, vaan siksi, että niiden rakenteet ja kerrontatavat ovat tutumpia ja niihin on siksi helpompi päästä sisään? Sitä ikään kuin unohtaa, miten lukea "niitä muita kirjoja". Mene ja tiedä. Minä menen.

[Palikka]

Olinpa epäselvä. Tarkoitin yllä sitä, että pelaan myös tietokonepelejä nykyään paljon kapea-alaisemmin kuin ennen, vaikka ennen tuli pelattua lähes kaikkea. Ja nyt jos yrittäisin hypätä vähälle pelaamiselle jääneisiin pelityyppeihin uudestaan, niin se olisi aika työlästä. Ehkä lukemisessani on tapahtunut sama asia.

Elokuvien suhteen sentään tulee vielä katsottua kaikkea Lentävistä luupäistä syvälliseen draamaan. Onneksi.
-

[Sari]

Teoriaasi ehkä tukee se että elokuva/TV on näistä se passiivisin kokijan kannalta. Elokuvien katsontataidot eivät ehkä pääse rapautumaan yhtä helposti, tai kynnys erilaisen elokuvan katsomiseen on matalampi.