Posted by Sari
Suomessa voi rekisteröity rotukoira osallistua kahteen eri koiran luonnetta mittaavaan/kuvaavaan kokeeseen, perinteiseen palveluskoirille suunniteltuun luonnetestiin ja myös palveluskoirille alunperin kehiteltyyn ja siitä muokattuun tuoreempaan MH luonnekuvaukseen. Martti luonnekuvattiin kesällä 2011 ja Mogens kävi kuvattavana viime viikonloppuna, aika lailla heti kun oli siihen tarpeeksi vanha. Luonnetestiin Martti oli jo liian vanha kun asiaan herättiin, ja Muksun puolestaan tällä hetkellä vielä liian nuori.
Vaikka kokeet mittaavat koiran hermorakennetta samantyyppisillä tehtävillä, on niissä myös eroja. Molemmissa kokeissa paineistetaan koiraa ja seurataan sen reaktioita. Luonnetestissä testaaja saa arvioida kuinka kovalla paine koiraan kohdistetaan kun taas luonnekuvauksessa kaikki tehdään joka koiran kohdalla täsmälleen samalla tavalla. Luonnekuvauksessa koira päästetään suurimmassa osassa osioista jossain vaiheessa irti, niin että se pääsee poistumaan tilanteesta jos kokee sen ahdistavaksi ja osioiden välillä sen annetaan palautua. Luonnetestissä tuomari arvioi palautumisajan ja koira on kytkettynä. Molemmat kokeet päättyvät laukauksiin, joskin luonnekuvauksessa koirakko saa päättää ammutaanko koiralle vai ei.
Myös tulokset ilmoitetaan eri lailla. Luonnekuvauksessa jokainen koiran reaktio arvotetaan yhdestä viiteen niin, että ykkönen tarkoittaa ei reaktiota ja viitonen voimakasta reaktiota. Välillä kuvauksessa ykkönen on siis hyvä tulos ja välillä viitonen. Luonnetestissä koiran luonteenpiirteitä arvostellaan taulukolla -3 → +3, ja tuloksiin kohdistetaan eri kertoimet. Lopputuloksena on pistemäärä joka voi olla miinusmerkkinenkin. Alle +75 pistettä saanut koira saa uusia testin.
Olen ollut katsomassa niin luonnekuvauksia kuin luonnetestejäkin ja vaikka molemmissa on minusta pieniä ongelmia (palveluskoiralle suunniteltu testi ei ihan yksi yhteen minusta mittaa paimenkoiran ominaisuuksia ja kokeet on selkeästi suunniteltu suurille tai keskisuurille roduille), ovat ne kuitenkin ylivertaisen hyviä mahdollisuukisa oppia lisää niin omasta koirasta kuin koirista yleensä. Kun jalostuksessakin pitäisi terveyden lisäksi yhä enenevässä määrin kiinnittää huomiota luonteeseen, olisi erityisesti heelerin kaltaisessa pienessä rodussa tärkeää että mahdollisimman moni niin koti- kuin jalostuskoirakin testattaisiin.
MH luonnekuvaus koostuu kymmenestä osiosta joissa arvioidaan koiran reaktioita monella eri tasolla. Youtubesta voi käydä katsomassa niin Ruotsissa kuin Suomessa tehtyjä testejä niin näkee miten testi on järjestetty. Oman koiran kuvaustilanteesta ei kauheasti pysty sanomaan koska suurimman osan aikaa omistajan tehtävä on olla passiivinen eikä ottaa kontaktia koiraan. Eli kun seisoo paikallaan kuin pylväspyhimys tuijottamassa kiintopistettä ei pysty seuraamaan koiran reaktioita kuin silmäkulmasta.
Martin luonnekuvauksesta tuomarit sanoivat että kyseessä oli rauhallinen ja varautunut vanhempi herra. Tulokset ovat aika lailla täynnä sitä ykköstä: ei reaktioita. Kovin paikka oli yllätys (metsän keskeltä vedetään yhtäkkiä haalari maasta ylös koiran eteen), siinä Martti ei suostunut tulemaan haalarin luo ajoissa vaikka houkuteltiin kuinka. Toisaalta se ei myöskään poistunut paikalta, vetäytyi vain tarkkailemaan parin metrin päähän, eikä nähnyt mitään syytä tulla tekemään tarkempaa tuttavuutta. Koska Martista jo tiedettiin että se on paukkuarka ei sille laukauksia amuttu.
Mogensin päätin viedä luonnekuvaukseen jo tänä kesänä. Se oli siis kuvattaessa pari päivää vajaa 20 kk vanha kun alaraja on 18 kk. Kuvausmateriaalin perusteella on huomattu, että mitä nuorempi koira sitä luonnollisemmat ja voimakkaammat reaktiot. Me olisimme voineet odottaa seuraavaa kesää kuvauksen suhteen mutta omistajana koin että yhteiselämämme ja ja harrastustemme kehittämisen kannalta olisi kiinnostavaa saada asiantuntija-arvio juuri nuoren koiran reaktioista joita elämänkokemus ja koulutus eivät olleet laimentaneet tai muuttaneet.
Mäntsälän koirakerhon ja Suomen Lancashire Heeler -yhdistyksen järjestämä kuvaus oli mainiosti järjestetty ja erityiskiitos täytyy antaa testinohjaajalle, joka selitti kaiken selkeästi ja jutteli mukavia niin että koiran ohjaaja ei ennättänyt ruveta jännittämään itse liikaa. Alla kiinnostuneille tarkemmin Muksuttimen kuvauksen kulku.
1a Kontakti tervehtiminen 4 (ottaa itse kontaktia tai vastaa siihen)
1b Kontakti yhteistyö 4 (lähtee mukaan halukkaasti, kiinnostuu TO:sta)
1c Kontakti käsittely 4 (hyväksyy ja ottaa kontaktia)
Mogens oli oma sosiaalinen itsensä, häntä viuhkasi ja heelerille tyypillisesti kielikin kävi kun TO:ta moikattiin.
2a Leikki 1 leikkihalu 3 (leikkii, aktiivisuus lisääntyy/vähenee)
2b Leikki 1 tarttuminen 2 (ei tartu, nuuskii esinettä)
2c Leikki 1 puruote ja taistelutahto 1 (ei tartu esineeseen)
Leikkikalu jota kuvauksessa käytetään on iso suhteellisen kevyt patukka. Mogens kiinnostui siitä ja seurasi kun heittelimme sitä TO:n kanssa toisillemme ja juoksi nuuhkimaan sitä kun se heitettiin maahan. Sen sijaan kun TO leikki sillä niin että tarjosi sitä vetoleluksi Mogens ei oikein tiennyt mitä ajatella ja jäi minun luokseni ihmettelemään hassusti hyppivää TO:ta.
3a Takaa-ajo 1. kerta 1 (ei aloita)
3b Tarttuminen 1. kerta 1 (ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään)
3c Takaa-ajo 2. kerta 1 (ei aloita)
3d Tarttuminen 2. kerta 1 (ei kiinnostu saaliista, ei juokse perään)
Luonnekuvauksessa viehettä vedetään aika kaukana edessä jo jonkin aikaa ennen kuin kora päästetään irti. Kun rodun metsästysvietti ei ole kaikkein korkeimpia (n. 25% Suomessa kuvatuista heelereistä reagoi edes jotenkin vieheeseen), ja kun matalalta kaukana viipottavaa rättiä ei heti tappijalka huomaa, niin Mogens rodunomaisesti jäi molemmilla kerroilla lähinnä ihmettelemään että miksi hänet laskettiin irti.
4 Aktiviteettitaso 3 (tarkkaavainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja)
Tässä seistään kolme minuuttia paikallaan ja tarkkaillaan kuinka koira reagoi passiivisuuteen. Mogens kuulemma enimmäkseen istuskeli mun vieressä mutta pyrki aina välillä kauemmaksi haistelemaan ja nostamaan jalkaa. Tämä on niitä testin osioita joissa ei todellakaan ole mahdollista tietää mitä koira tekee kun katseen pitää olla koko ajan eteenpäin.
5a Etäleikki kiinnostus 3 (kiinnostunut avustajasta, seuraa ilman taukoja)
5b Etäleikki uhka/agressio 1 (ei kiinnostu avustajasta)
5c Etäleikki uteliaisuus 1 (ei osoita uhka/agressioeleitä)
5d Etäleikki leikkihalu 1 (ei saavu avustajan luo)
5e Etäleikki yhteistyö 1 (ei osoita kiinnostusta)
Tässäkin Mogens noudatteli rotuprofiilia. Kun se huomasi etäleikkijän se tarkkaili avustajan hillumista tiukasti mutta ei missään vaiheessa osoittanut mitään intoa lähteä sen luo. Ylivoimaisesti suurimmalla osalla kuvatuista heelereistä tulokset ovat juuri samat ja muistaakseni ainoastaan yksi heeleri on mennyt etäleikkijän luo. Kun palautumisosiossa käytiin moikkaamassa etäleikkijää Mogens hetken aikaa pöhisi kyykyssä olevalle hahmolle mutta kun tajusi että kyseessä on ihminen meni moikkaamaan.
6a Yllätys pelko 3 (väistää kääntäämättä katsetta pois haalarista)
6b Yllätys puolustus/agressio 3 (osoittaa useita uhkauseleitä)
6c Yllätys uteliaisuus 3 (menee haalarin luo kun ohjaaja seisoo sen vieressä)
6d Yllätys jäljelle jäävä pelko 1 (ei minkäänlaista liikuntanopeuden vaihtelua tai väistämistä)
6e Yllätys jäljelle jäävä kiinnostus 1 (ei osoita kiinnostusta haalariin)
Yllätys-osiossa kävellään kohti maassa olevaa haalaria jonka avustaja tempaisee pystyyn kun koirakko tulee ihan sen eteen. Ohjaaja päästää koiran irti ja jää seisomaan paikalleen. Mogens säikähti haalaria väisti metrin taaksepäin, nosti niskakarvat pystyyn ja rupesi haukkumaan. Kun menin seisomaan haalarin eteen se tuli nuuskimaan ja kun ohitettiin ylhäällä oleva haalari kahdesti, ei se huomioinut sitä enää mitenkään. Mogens siis reagoi ihan kohtalaisesti, puolustuskykyäkin löytyi ja se palautui tilanteesta nopeasti.
7a Ääniherkkyys pelko 5 (pakenee enemmän kuin 5 metriä)
7b Ääniherkkyys uteliaisuus 5 (menee räminälaitteen luo ilman apua)
7c Ääniherkkyys jäljellle jäävä pelko 1 (ei minkäälaista liikkumanopeuden vaihtelua tai väistämistä)
7d Ääniherkkyys jäljelle jäävä kiinnostus 1 (ei osoita kiinnostusta räminlaitetta kohtaan)
Ääniherkkyys osiossa kuljetaan räminälaitteen ohitse ja kun avustaja vetää kettinkiä niin että ääni lähtee päästää ohjaaja koiran irti ja kääntyy katsomaan laitetta. Tässä osiossa nuoren koiran voimakkaat reaktiot tulivat eniten esille. Eli kun räminä alkoi Mogens säntäsi poispäin laitteelta, mutta heti kun ääni loppui, se ravasi häntä pystyssä nuuskimaan laitetta ilman mitään apuja minulta. Ohituksissa räminälaite ei kiinnostanut lainkaan.
8a Aaveet puolustus/agressio 3 (osoittaa useita uhkauseleitä)
8b Aaveet tarkkaavaisuus 4 (tarkkailee aaveita, lyhyitä taukoja)
8c Aaveet pelko 5 (peruuttaa enemmän kuin taluttien mitan tai lähtee paikalta/pakenee)
8d Aaveet uteliaisuus 1 (menee katsomaan kun ohjaja on ottanut avustajilta hupun pois/ei mene ajoissa)
8e Aaveet kontaktinotto aaveeseen 3 (vastaa avustajan tarjoamaan kontaktiin)
Aaveet oli Mogensista koko kuvauksen selvästi jännin juttu. Tässä paikallaan seisovaa koirakkoa lähestyy etuoikealta ja etuvasemmalta valkoisilla lakanoilla aaveiksi pukeutuneet avustajat. Mogensista ne olivat sen verta jännittäviä että se lähti aaveiden lähestyessä peruuttamaan niskakarvat pystyssä ja haukkuen. Ihan lopussa peruutti juuri niin kauas että päästin irti hihnasta. Sen verta epäluuloinen oli että ei tullut aaveiden luo ajoissa ja sai siis ykkösen uteliaisuudesta. Kun huput oli poissa ja Mogens tajusi että aaveet ovat ihmisiä niin se tuli kyllä ihan tyytyväisenä moikkaamaan.
9a Leikki2 leikkihalu 1 (ei leiki, ei osoita kiinnostusta)
9b Leikki 2 tarttuminen 1 (ei tartu)
Loppuleikissä Mogens ei jaksanut enää innostua TO:n lelusta, katseli vaan että tuossa sitä heittelevät, hassut ihmiset.
10 Ampuminen 1 (Ei häiriinny, havaitsee nopeasti ja sen jälkeen täysin välinpitämätön)
Kahden ensimmäisen laukauksen kanssa leikittiin Mogensin kanssa sen omalla Alphonse-rotalla ja kahden viimeisen aikana seisottiin paikallaan. Kuvaajat sanoivat että korvat liikkuivat juuri sen verran että huomasi että koira ei ole kuuro.
Yleisesti Mogensista todettiin että se oli kuvauksessa reipas ja sosiaalinen, siltä löytyy jonkinverran puolustushalua ja se palautuu tilanteista nopeasti. Olen kovin tyytyväinen niin tulokseen kuin siihen että vein Muksun kuvattavaksi. Jos teillä koiranomistajilla on vaan mahdollisuus osallistua luonnekuvaukseen niin suosittelen sitä lämpimästi. Kiitokset myös kasvattajalle kun jaksoi kiireisenä päivänä ajaa paikalle ja ottaa yllä olevat valokuvat, joiden copyright on siis Eeva Teräväinen.
Recent Comments