Posted by Sari
Yksi viktoriaanisen Lontoon kiinnostavimmista historiallisista tarinoista kertoo Sir Joseph Bazalgettesta, kaupungininsinööristä, joka suunnitteli ja rakensi Lontoon viemäriverkon. Käykää vaikka Youtubessa etsimässä videoita! Ja seuraavan kerran kun olette Lontoossa ja jos päivät natsaa, varatkaa päivä aikaa retkelle Crossnessin pumppuasemalle missä yksityinen yhdistys restauroi Bazalgetten ornamentaalisia höyrypumppuja jotka nostivat jäteveden viemäreistä maan tasolle josta se voitiin laskea Thames-jokeen.
Bazalgetten viemärit olivat tulosta vuosien kansanterveyskampanjasta, jolla pyrittiin hallitsemaan rajattomasti kasvavassa miljoonakaupungissa esiintyviä tarttuvia tauteja, erityisesti koleraa. Pitkään niin lääkärit kuin viranomaisetkin uskoivat koleran leviävän hengitysilmassa, pahanhajuista miasmaa hengittävät köyhät asuinalueillaan olivat ennen kaikkea vaarassa. Siksipä viemärihanke sai tuulta siipiensä alle vasta kun kuumana kesänä 1858 koko Lontoo löyhkäsi niin että parlamenttikin harkitsi siirtoa Oxfordiin.
Bazalgetten ja hänen viemäriensä lisäksi koleran voittamisessa keskeinen hahmo oli anestesiologi John Snow joka onnistui saamaan paikalliset kaupunginisät uskomaan siihen, että Sohon vuoden 1854 tuhoisan koleraepidemian lähde oli Broad Streetin pumpun saastunut vesi, ei suinkaan pahanhajuinen ilma. Anestesiologina hän ymmärsi kaasujen käyttäytymisestä enemmän kuin moni muu. Kesti vielä pitkään ennen kuin hänen teoriansa koleran leviämisestä vedessä - käytännössä sairastuneiden ihmisten ulosteiden saastuttamassa juomavedessä - hyväksyttiin laajemmin. Lisäksi Snown toinen tutkimus, missä hän kartoitti Etelä-Lontoon vesiyhtiöiden asiakkaiden yhteyttä sairastumisiin on selkeästi kattavampi. Se oli ehkä kuitenkin liian abstrakti saadakseen viranomaisten tuen taakseen, eikä siihen liittynyt yhtä iskevää visuaalista apuvälinettä kuin Broad Streetin epidemiasta kertovaan tutkimukseen.
Snown paras argumentti Sohon epidemian lähteestä oli hänen piirtämänsä kartta joka on tuttu kaikille niin kartoista, maantieteestä, kaupunkitieteestä kuin epidemologiasta kiinnostuneille. Siihen hän oli merkinnyt talojen kohdalle jokaisen koleran uhrin, vesipumppujen paikat ja vielä katkoviivalla alueen josta katujen kulun vuoksi helpompaa tai yhtä helppoa hakea vettä Broad Streetin hyvämaineisesta pumpusta kuin linnuntietä lähemmästä. Puolelleen hän sai karttansa avulla isuostuteltua itsekin epidemiaa tutkineen paikallisen kappalaisen, Henry Whiteheadin, jonka paikallistuntemus auttoi Snowta jäljittämään ja haastattelemaan paikallisia, erityisesti epidemiaa paenneita asukkaita.
John Snown ja Sohon koleraepidemian tarina on kerrottu usein, mutta tuskin koskaan yhtä vetävästi kuin Steven Johnsonin Ghost Map -teoksessa. Moni- ja poikkitieteellisesti maailmaa teoksissaan kuvaava journalisti ja tietokirjailija lähestyy epidemiaa monista eri näkökulmista analyyttisesti ja tarinallisesti, ja vetää viimeisessä luvussa vielä lankoja maapallon yhä kaupungistuvaan tulevaisuuteenkin. Kaupungistuminen mahdollisti epidemiat aivan toisessa mittakaavassa kuin maaseudulla, mutta kaupungistuminen myös toi yhteen erilaisia ihmisiä -kuten John Snown ja Henry Whiteheadin. Heidän eri näkökulmansa ja vahvuutensa yhdessä löysivät myös ratkaisun epidemian mysteeriin.
Kolera on 2000-luvulla pitkälti voitettu tauti, viimeisin suurempi epidemia tapahtui Haitilla 2010 maanjäristyksen jälkimainingeissa. Dramaattiselta ironialta ei parhaan hoitokeinon suhteen voi välttyä, se ei suinkaan ole taudin bakteeriperäisestä luonteesta huolimatta antibiootit, vaan yksinkertaisesti nesteytys.
Comments