Kirjoittanut jukkahoo
Viisikymmentäkaksi vuotta, toivottavasti ei aivan suotta. Juhlan kunniaksi otin saldovapaata töistä ja vietin päivää kera armaimpain. Kuten monasti aikaisemminkin, yksi päivän olennaisuuksia oli elokuva, tällä kertaa Viimeinen Taivaanpaarustaja. Olen tänään useampaankin sosiaalisen median virtaan mainostanut nähneeni ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan 10-vuotissyntymäpäivänäni, joten lieni kohtuullisen sopivaa tarkastaa Skywalker-saagan yhdeksäs ja toivon mukaan viimeinen episodi tuona samana päivämääränä, tosin 42 vuotta myöhemmin.
Ja olihan se, elokuva! Näyttävän näköinen ja komean kuuloinen. Isoja vistoja ja vänkiä olentoja. AVARUUSALUKSIA ja ne viisi perusplaneettaa: aavikko, viidakko, meri, keskiaikainen ja mystinen. Tai jotain sinnepäin, kyllä te tiedätte.
Pidin ja en pitänyt. Ja suurin syy pitämättömyyteen oli seuraavanlainen: enemmän ei ole aina paremmin. Ja tässä kyllä totisesti oli enemmän. Enemmän Aivan Kaikkea. Enemmän juonikuvioita, joihin ei ehditä perehtyä riittävsti; enemmän valomiekkailua, jota oli jo aivan liikaa; enemmän ohilaukovia iskujoukkojen edustajia kuin koskaan aiemmin ja joista yksi sitten osuu kaksi kertaa peräkkäin todella ansiokkaasti päähenkilöittemme hiekkakiitäjiin; enemmän AVARUUSALUKSIA kuin laki sallii, molemmilla puolilla; enemmän tohinaa, leikkauksia, efektejä, jedejä, sithejä, yllätyksiä ja vaikka mitä. Enemmän kaikkea, mutta samalla vähemmän tarinaa, henkilökuvaa, mielenkiintoa, huumoria ja aivan erityisesti, jännitystä.
Viimoinen Skywalker on liikuttavan yksioikoinen paint-by-numbers-raina, jonka tekijät eivät osanneet tai uskaltaneet ottaa tiukempaa fokusta juoneen ja/tai henkilöihin, vaan antoivat ikään kuin kaikille kaikkea, samalla tehden elokuvasta hampaattoman ja kohtuullisen tylsän.
On tämä tietenkin parempi kuin ne abysmaaliset prologit, mutta se kun ei oikeastaan ole kauhean ansiokas suoritus. Mutta onko se parempi elokuva kuin muut Tähtien sota -elokuvat, joihin lasketaan siis ne yhdeksän plus Rosmo 1 ja Solo, mutta ei kaikenkarvaisia Ewokkirekiä tai animaatioita. Ja mikä on ylipäänsä se Oikea järjestys? No, se on tietenkin seuraavanlainen (Virallinen Totuus):
- Tähtien sota
- Imperiumin vastaisku
- Viimeinen jedi
- Rosmo 1
- Voima heräilee
- Solo
- Jedin paluu
- Viimoinen Skywalker
- Pimeä uhka
- Kloonien hyökkäys
- Sithin kosto
Totuus on kuitenkin, että tuon Rosmo ykkäsen jälkeen sijat 5-8 ovat aika lailla arpomalla heitettyjä. Jedin paluulla on nostalgia-arvoja, jotka voivat välillä viedä sitä korkeammalle, Soloa tunnutaan vihaavan niin ylimääräisesti, että tekee mieli pitää siitä, vaikkei se kovin kummoinen sitten loppupeleissä ollutkaan. Parempi kuin maineensa tosin. Voima heräili aivan liian tunnollisesti alkuperäisen elokuvan kopiona, että sitä on vaikea ottaa tosissaan ja tänään nähty elokuva lienee liian tuoreesti mielessä, että se saisi oikeudenmukaista kohtelua miltään kantilta katseltuna.
Vielä sananen: suurin ongelma minulle Viimeisessä Skywalkerissa oli kuitenkin se, että en välittänyt kenestäkään henkilöhahmosta. Kaikki oli aivan liian arvattavaa ja helppoa, että mikään ei saanut värinää aikaan. OK, Landon hykertely oli hupaisaa, Wedgen pikavisiitti oli "ooh!", Hanin "muisto" herkisti, mutta kun näitä yksityiskohtia ei ollut vain ne muutamat, merkittävät sellaiset, vaan niitä oli koko kahden ja puolen tunnin aikana ihan tolkuttomasti, niin niiden merkitys vain latistui ja latistui. Ehkä minulla oli väärät odotukset. Ehkä en ole oikea fani.
Vaan mikä on päivän beveraagi? Se on juhlan kunniaksi The Brueryn Frucht Cucumber. Eli kurkun makuinen berliiniläistyyppinen kirpeän hapan vehnäolut. Ja nyt on kuulkaa kirpeää, hapanta, tirisevän kurkkuista ja ihme-etikkaista naminamia! Tuoksu on melko kurkkuisa, makeahko mutta myös etikkainen. Mutta se maku!?! Pieni siemaus ei vielä avaa kaikkia makuja, vaan otapa kunnon siemaus, niin johan alkaa nystyröillä tapahtua! Ei tämä oluelta tunnu, eipä tosin juurikaan miltään muultakaan perusjuomalta, mutta kelpaa minulle.
Täällähän se elokuva olikin arvioituna (Visertimessä ehdin jo mielipiteesi perään vihellellä).
Definitiivisestä listastasi olen aika samaa mieltä ainakin top 4-5 asti. Taivaskävelijän nousuun taidan suhtautua suopeammin, mutta olen kuitenkin vamis allekirjoittamaan suurimman osan mielipiteistäsi. Minä kyllä välitin päähenkilöstä ja hänen kohtalostaan ja aikamonesta muustakin hahmosta. Mutta turhan paljon oli ängetty juttuja turhan lyhyeen pätkään, vanha ihan hengästyi (minäkin näin sen ensimmäisen elokuvan 42 vuotta sitten, hauskasti viittasivat itse leffassakin tuohon lukuun).
Monta asiaa olisi voinut tehdä leffassa toisin, mutta tämä nyt oli se mikä saatiin. Ei läheskään pannukakku, mutta ei kauheasti ihan kivaa ihmeellisempi. Jotkut jutut soittelivat sydämenkieliä kun taas jotkut tarinalliset ratkaisut olivat semmoisia, ettei niitä pahemmin halua ruveta tarkemmin miettimään, hajoaa vaan koko rakennelma. Katson toki uudestaan viimeistään kun tuo sinisädelevylle saadaan, näkee sitten miten mieli saagan päätöksen suhteen on ajan kanssa muuttunut.
Posted by: Ben | December 20, 2019 at 22:53