Babacar

Posted by jukkahoo

Joskus internetissä pyöriminen tarjoilee yllätyksiä, joista on iloa pidemmäksikin aikaa. Uuden musiikin löytäminen on useimmiten tällaista. 

Tähän ikään ehdittyäni olen jo aika lailla löytänyt omat suosikkini, joiden musiikkia tulee kuunnelleeksi silloin, kun haluaa tuttua ja turvallista musiikkia kuullakseen, Sitten on niitä hetkiä, kun ottaa riskin ja kuuntelee radiota (erittäin harvoin, jos koskaan), suosittelulistaa musiikkipalveluista (satunnaisesti) tai jostain sosiaalisen median tai mainoksen kautta eteen iskeytynyttä linkkiä. 

Jälkimmäisestä paras esimerkki on noin kahdentoista vuoden takaa, kun menin Facebook-mainoksen takia Youtubeen katselemaan ja kuuntelemaan Hurts-yhtyeen Better Than Love. Ällistyttävän onnistunut 80-lukua päivittävä pop-biisi, jonka video oli outo, häiritsevä ja antoi yhtyeestä melko omintakeisen kuvan. Hurtsin ensimmäinen albumi on hieno, useammankin upean kappaleen kokonaisuus, jota seurasi pari varsin kelvokasta levyä. Ihan viime vuoden tuotantoa en ole seurannut, ehkä pitäisi kokeilla onko taika tallella.

En muista, miten tai mistä opin (We Are) Performancen olemassaolon. Joku linkki tai maininta, joka tapauksessa merkittävästi tapahtuneen jälkeen, sillä he julkaisivat esikoisensa on 2007. Loistavan melankolinen, rytmikäs syntsaputputus, joka Hurtsin tavoin teki ajankohtaansa päivitettyä 80-luvun oloista musiikkia. Live a Little lienee suosikkini heiltä. Videolla bändin kitaristi ja kosketinsoittaja. 

Sosiaalinen media on tarjonnut hyviä suosituksia, kuten islannin iki-ihanat noidat Kaelan Miklan, jonka konsertti Helsingissä alkuvuodesta oli erinomaisen onnistunut kokemus. Olisivat tulossa ensi vuonna takaisin, mutta liput myytiin sn. välittömästi. Tosin suurin syyllinen tuohon lienee keikan pääesiintyjä, comeback-kid Ville Valo. Jään odottelemaan tulevia, pääesiintymisiä, jossa voi taas kokea jotain omintakeista ja erilaista. 

Youtube ja Spotify osuvat satunnaisesti aika hyvin kohdalle, mutta tosiasiassa niitä ohilaukauksia sattuu merkittävästi enemmän. Yhtä Heilungia tai Otykenia kohden tulee aivan liian monta kalpeaa kopiota, 4Minutesta tai f(x):sta nyt puhumattakaan.

Kirjoittelin tämän ilman suurempaa ajatusta, lähinnä koska löysin kivalta vaikuttavan yhtyeen, jonka ainoan levyn tässä kirjoittelun ohessa menin ja kuuntelin. Kyseessä on otsikon mukaisesti Babacar, jossa oli mukana pari Precensen jäsentä, The Curen ex-rumpali Boris Williams ja hänen sen hetkinen tyttöystävänsä, Shelleyan Orphanin Caroline Crawley. Törmäsin Babacariin sattumalta, jonkun The Cureen liittyvän artiklan kautta, jossa oli puhetta bändin todellisen kulta-ajan (Head on the Doorista Disintegrationiin) ja siitä, kuinka paljon siihen vaikutti herra Williams.

Todennäköisesti melko lailla, sillä onhan kyseessä todellinen kapulakeisari, jonka soitannassa on sellaista lentoa ja keveyttä yhdistettynä tiukkaan komppiin ja maukkaisiin tomtomeihin. Ei turhaa elvistelyä tai sooloilua, vaan timanttista osaamista biisien parhaaksi. 

Valitettavasti Babacarin saman niminen albumi ei ole aivan ensi kuuleman veroinen kokonaisuus. Tree on toimiva kappale ja sama herkkä, melodinen popahtelu kantaa melo pitkälle, mutta loppua kohden levy vain valahtaa liian kepeiden balladin-omaisten kappaleiden jatkumoksi. Crawley oli muuten myös yksi This Mortal Coilin lukemattomista solisteista, kuten mm. Elizabeth Fraser tai Lisa Gerrard.

Tässä on hieman sama ongelma kuin niin monen 4AD-kombon kanssa. Hienoa visuaalisuutta, komeita äänivalleja, draamaa ja hylhää tunnelmaa, mutta lopulta, aika vähän oikeasti toimivaa poppia, kun siitä tässä kuitenkin loppupeleissä musiikissa on kyse, oli se sitten vaikka kuinka taiteellista tahansa. Ja nyt ei kannata whataboutata David Sylviania, mies on nero piste

Pop vaatii jotain... sellaista kuin esimerkiksi Julie Pietrin Ève lève toi parhaimmillaan tarjoaa. Voici! Millehän biisille tässä tarjotaan kohtuullisen tunnistettavaa homagea?