Posted by jukkahoo
Moon Knight on minulle hieman hämmentävä tapaus. Kun tv-sarjan ensimmäinen traileri julkistettiin, katselin sitä kiinnostuneena, mutta samalla hämmentyneenä. En tunnistanut lyhyestä pätkästä mitään muuta, kun kostyymin. Oletin asiantilan muuttuvan, kun saisimme sarjan nähtäväksemme.
No, ei.
Katsokaahan, minä luin Moon Knightia silloin, kun se alun perin alkoi ilmestymään 80-luvun alussa tai niillä main. Samaan aikaan kun Fennica Comicsissa tuli käytyä enemmän kuin oli varaa. Alkuperäiset Elfquestit, Alien Legion, (mitä kaikkea näitä nyt olikaan?) Cerebus, Love & Rockets jne. Kaikki kadonneet maailman melskeisiin ja meteliin.
Olennaisin syy Moon Knightiin viehtymiseeni oli tietenkin Bill Sienkiewiczin taide, joka vaikutti pieneen kuvittajapoikaan melkoisesti. Saattaa myös olla, että olin erityisesti viehtynyt kuvitukseen ja siihen, miltä asiat näyttivät, huomattavasti enemmän, kuin mitä itse tarinassa tapahtui. Siksipä tv-sarjan jakautuneet persoonallisuudet ja kaiken maailman jumaluudet tuntuivat vierailta, mutta samaan aikaan varsin hauskoilta.
Ja onhan sarja komean näköinen, Poe Dameron hyvä rool(e)issaan ja Khonshu kaikessa ylemmyyden tunnossaan Kuun jumalana on varmaankin F. Murray Abrahamin paras roolisuoritus sitten Salierin. Egypti-osuus oli tunnelmaltaan todella hurmaava, Aleksanteri Suuren sarkofagin löytyminen ehkä hieman korni, mutta hyvällä tavalla, puuttui vain Zahi Hawass kertomassa kaiken taustalla olevan tarinan.
Persoonallisuuden jakautuminen ei ole koskaan helppo juonikuvio, mutta minusta tässä onnistuttiin varsin hyvin, etenkin kun en "tiennyt"/muistanut siitä alun perin mitään. Lopun twist oli siten myös ylläri. Kun tähän lisätään ne kaikki muinaisen Egyptin jumaluudet (erityisiä pop-pisteitä Tawaretille, joka oli riemastuttava), kaunis kuvaus sekä viettelevä musiikkiraita, joka ymmärtääkseni yhdisteli paikallista populaarimusiikkia eri aikakausilta sarjan egyptiläisen säveltäjän nuotittamaan taustamusiikkiin, niin näistä suodattuu erilainen, mutta kiinnostava Marvel-kokemus. Ja olihan se hauska nähdä Scarlet Scarab toiminnassa.
Tässä on sen verran oma tunnelmansa, että se ei helposti sujahda muun Marvel-tuotannon joukkoon, mutta tämä viimeisin "vaihe" multiversumeineen ja eri hahmojen mielen järkkymisineen vaikuttaisi olevan menossa siihen suuntaan, että joku Kuuritarikin sinne saattaisi hyvinkin mahtua. Eipä tässä kyllä ihan hirveästi (lue: ei yhtään) viittausta ole koko muuhun MCU:hun. Saattaisin mieluiten pitää ihan omanaan, mutta aika näyttää.
Oikein hauska.
Niin kuin tämä belgialainen omenaolut Floris. Vuonna 1654 perustetun Huyghe-panimon 3,5%:n painoinen "Belgian White Fruit Beer". Siis... omena? Interwebsin mukaan vaihtoehtoja näyttäisi olevan vaikka mitä, mukaan lukien esim. kirsikka, passionhedelmä, suklaa ja mansikka.
Tähän voisi tottua, hieman hapan, vienosti makeutta ja humalan maku taittuu niin, ettei se lyö päälle. Alhaisempi prosenttimäärä kuin peruskeppanassa, joten sein puoltaa terveysvaikutteisuutta. Oikein mainio.
Comments