Posted by jukkahoo
Lähdemme liikenteeseen Aleksi Kuution lauluesityksellä.
Sen lisäksi puhutaan lapsuuden (fiktiivisistä) sankareista ja siitä, miksi suhtaudumme heihin yhä sellaisella intohimolla. Miksi uudelleen lämmittelyt saavat karvamme nousemaan pystyyn? Miksi annamme lapsuuden sankarille anteeksi asioita, joihin muuten suhtaudumme kriittisesti. Kuuntele, niin tiedät.
Noin kirjoitti Aleksi ja hyvin kirjoitti, joten kopsasin suoraan tähänkin. Olimme liikenteessä ja nyt on vähän väsy, joten en tiedä jaksanko kirjailla pitempää saatetekstiiliä. Toisaalta, onhan noita ollut jo aikaisempiakin merkintöjä, joissa ei sitä kirjallista antia ole erityisemmin esiintynyt. Miksi siis pakottaa itsensä kirjailemaan sanoja täynnä ääntä ja vimmaa - tarkoitusta vailla.
Ehkä kuitenkin pari sanaa päivän retkestä. Otimme uuden pikaraitiotievaunu 15:n ja matkasimme sillä aina Itäkeskukseen saakka. Matkalla oli kohtia, jossa viipotimme melkoista vauhtia, mutta myös yllättävän rauhallinen väli Viikin tiedekeskuksen lävitse. Määränpäässä lompsotimme sitten katsomaan, mitä kuuluu Hansasillalle (ei enää edes divaria, joten turha reissu, vaikka siellä ison kaupan tilalla Puuilo olikin) ja kun perillä pääsimme, käännyimme ympäri ja kävelimme toiseen päähän Stockmannin alakertaan, jossa sijaitsee uusi etninen supermarket Alanya. Siis uusi liike, vanha on vielä naapurissa Puhoksen vanhalla ostarilla niin kauan, kun talo ilmeisesti on vielä pystyssä.
On iso. Kaikenlaista näyttäisi olevan, vaikka ihan joka ikistä hyllyä tai käytävää en päässyt tutkimaan, koska olennainen syy kaupassa käyntiin, kuorellisten maapähkinöiden etsintä, päättyi katkeraan pettymykseen: "meillä ei ole kuorellisia maapähkinöitä". Auringonkukan siemeniä näytti olevan koko lailla saman verran kuin tavallisessa supermarketissa suolattua perunaa pusseissa. Ostin kuitenkin eksoottisia hilloja ja limppoja, hieman maustetta ja lättyleipää, sekä Turkish Delightseja eli lokumia. Tuo hämmentävä ja salaperäinen heru, jota koko fantasiakirjallisuutta rakastava ikäpolveni ihmetteli ja yhtä lailla himoitsi, kun Edmund sai näitä herkkuja Narnian Valkoiselta velholta kirjassa Velho ja leijona.
Muistan olleeni vähemmän kuin whelmed, kun ensimmäisen kerran sain näitä herkkuja maistettavaksi. Tästäkö oli kyse? En tiedä, milloin viimeksi näitä tuli koesstettua edellisen kerran, mutta nyt pääsin pari viikkoa sitten makustamaan Istanbulin tulijaisia töissä ja ainakin ne lokumit olivat herkullisia, joten jos tämä laatikko, jonka valitsin sen ulkomuodon ja mahdollisesti sisältöä esittävän kuvan mukaan, on edes sinnepäin makunsa puolesta, niin pidän tätä voittona.
Ai niin, kun muu maailma kääntää ahterinsa etsiville maapähkinänmetsästäjille, on kuitenkin aina yksi taho, joka laittaa morjensta pöytään ja suorittaa. Puuilo! Nyt on kilo kuorellisia maapähkylöitä.
Comments