Eating Muffins in an Agitated Manner

Joulukalenteri: Ensimmäinen päivä

Posted by jukkahoo

It's December, hence the torporeal blog of Halme-Polvinen household rises from the grave and offers various opinions and thoughts on matters ranging from personal to fannish and something in between. This year we're sampling the wares of Amalias Limonadfabrik and Antons Drycker, the forementioned being the lovely micro soft drink factory while the latter makes drinks for adults. We visited their delightfully cozy factory store this Autumn and managed to buy a crate of 24 bottles of different flavours and percentage. 

To start with, I pulled a glögg bottle, but decided against it as a first choice, so we're going to begin with Rabarber fläder-limonad. Which I suppose is Rhubard-elderberry combination. Sari though that it tastes fairly sima-like (very low-alcohol mead) and at least at first, she didn't get any rhubarb notes.


This is tartier than any sima I've had, there's sweetness, but it's very juice-like and there's more elderberry than rhubarb. But it is there. I'm gonna say that this is a very nice thing to sip, while enjoying the sun and the scenery in Åland, maybe at Stickstugan's pretty little cafeteria, with some delicious pie of their on the side. (checking) Ah yes, I actually had this with some sweet passion-mango cheesecake in Stickstugan this August. So, recommended.

In other news: this has been the horribiliest of annuses. If not as bad as 2020, the difference between these two star rotations has been minimal. You know what I mean, so I won't belabor this too long. Nothing will come out of it. And meanwhile, the future offers more of the same. 

Now, I managed to get to Sweden and Fantastika last month, and let me tell you, it felt Good to be with the Family. Just to be able to see people, have a chat and listen to others, see some programming and just enjoy a beer or two with some of the people one has missed for too long. That was the best thing. This helps to get through the coming darkness of Moria Winter. Thank you Swendom and all the other lovely people. I ought to write a little con report about Fantastika, maybe one of these calendar notes one of these days.

Now, this is going to be short and sweet (a bit like the Rhubarb elderberry-lemonade), but expect a bit more from the following score and then some posts. I'm planning on writing about my sudden regression to childhood reading habits (Sivar Ahlrud! Anthony Breckenridge! Hans Kresse! Waldemar Hammenhög!), some of my recent viewings of genre audiovisuals and why Maikko Seppänen is a true Fannish treasure. 

 

Kirjakatsaus 2019

Posted by Sari

Tänä vuonna jatkoin jo pari vuotta hyvin toiminutta tavoitteiden asettamista: vähintään 52 kirjaa pitäisi saada vuoden aikana luetuksi. Lopputulos oli 61 kirjaa ja kaksi äänikirjaa. Marras- ja joulukuu olivat kovasti hiljaisia lukurintamalla – tavoite oli tullut jo täytettyä ja elämä vaikeutti kirjoihin uppoutumista. Kuuntelin Simon Schaman Citizens -kirjan Ranskan vallankumouksesta ja totesin, että faktateokset äänikirjoina eivät minulle toimi. Nukahdin illalla kesken kirjan, ja jouduin sitten etsimään, mikä oli viimeinen kohta, jonka muistin. Kirjan rakenne ja tulokulma eivät myöskään minua ihan vakuuttaneet, mutta ilman kunnollista kuvaa kokonaisuudesta ja post-it lappuja tai marginaalimerkintöjä ei kunnollisen analyysin teko onnistunut.

Alkuvuodesta jatkoin viime vuoden Vietnam-teemaa tutustumalla pariin perusteokseen sodasta (Gary R Hess: Vietnam: explaining America's Lost War ja Mark Atwood Lawrence: Vietnam war a concise International history), molemmat toimivat ihan mainiosti tehtävässään. Yhdysvaltain sisällissodan historiasta kirjoitin jo aikaisemmin.

Alkuvuodesta haastattelin myös Dave Hutchinsonia Tähtivaeltajapäivässä, ja luin siinä sivussa hänen Fractured Europe -sarjansa viimeisen osan Europe at Dawn. Dave osoittautui leppoisaksi tyypiksi, ja – kuten aiemmista muffinssikirjoitelmista lienee käynyt selväksi – Fractured Europe on ihan siellä top kympissä viime vuosien genreteoksista. Toinen kirjailija, jonka kanssa jaoin mikrofonin tänä vuonna oli Åconin kunniavieras, kanadalainen fantasiakirjailija Amal El-Mohtar. Mohtar julkaisi tänä vuonna yhdessä Max Gladstonen kanssa hienon pienoisromaanin This is How You Loose the Time War. Paitsi että romaani on uskomatonta mielikuvituksen tykitystä, on se tyylillisesti harkittu, spefiksi poikkeuksellisen lyyrinen kokonaisuus. Ei ihme, että teos esiintyy useammallakin vuoden parhaat -listalla.

Tykkäsin myös John Le Carrén The Legacy of Spies romaanista, jossa aikaisemmista George Smiley -romaaneista tuttu Peter Guilliam joutuu asettamaan varhaisemmat toimensa uuteen perspektiiviin, kun nykyajan tiedustelutoimia valvovat elimet alkavat kaivaa esiin menneisyyden operaatioita.

Vuoden vaikuttavin lukukokemus oli kuitenkin Laurie Marksin Elemental Logic sarja. Sarjan neljäs ja viimeinen osa näki vihdoin tänä vuonna päivänvalon, ja luin kolme aikaisempaa osaa uudelleen muistuttaakseni itseäni mitä sarjassa oikein tapahtui. Kaikkien näiden vuosien jälkeen Marksin tetralogia tuntuu edelleen tuoreelta ja omintakeiselta. Sen ihmissuhteet, perhekäsitys, miten valloittajien ja valloitettujen suhteet kuvataan ja miten loppuratkaisuun päädytään tuntuu edelleen ainutlaatuiselta.

Siitä, että pääsin tavoitteeseeni, on pitkälti kiittäminen C.S. Harrisin Sebastian St. Cyr -sarjaa: luin kaikki toistaiseksi ilmestyneet kirjat tästä regency-dekkarisarjasta lähes putkeen syksyllä. Ei ehkä fiksuinta ikinä, sillä vähän alkoivat teokset puuroutua, mutta Harris on nähnyt vaivaa historiallisen miljöön luomisessa ja vaikka päähenkilöt ovat kovin tietoisia omasta etuoikeutetusta asemastaan ja kaikki pettävät aviopuolisoitaan, koukkuun jäin.

Suomeksi luin tasan yhden teoksen, Sanna Nyqvistin Räjähdemiehen Perinnön. Nobel-instituutiota monista eri näkökulmista käsittelevä tietokirja on helppolukuinen ja informatiivinen. Pidin kovasti siitä, että Sannan kuvailun kohteena eivät olleet Nobel-voittajien teokset vaan itse instituutio ja sen asema kulttuurissamme Ruotsin akatemiasta juhlaillallisten pukuihin. Naisnobelisteja käsittelevä luku oli puhdasta timanttia.

Tänäkään vuonna ei tullut luettua mitään, joka olisi saanut niskakarvat todella pystyyn – ellei sitten tuo aluksi mainittu Schaman teos. Muuten mentiin yllämainitsemattomien teosten kohdalla aikalailla sellaisella ihan kiva/vähän mitäänsanomaton linjalla.  Arkady Martinen Memory Called Empire oli pieni pettymys, lähinnä varmaan siksi kun sitä oli niin kovasti kehuttu. Itselle jäi siitä vähän sellainen ”meh” -fiilis. 

Toivottavasti ensi vuonna lukuinnostus kantaa läpi koko vuoden eikä tyssää kesken. Uudet tilauksessa olevat silmälasit saattavat ehkä auttaa asiaa.

Advent calendar 2018 - 19.12.

Posted by Sari

Category 17, SF Manga: Planetes

If I am not a great fun of comics in general, I am even less a fan of Manga and Manhwa. The whole visual vocabulary justs turns me off: the eyes that go from small to big depending on the situation, the huge screaming mouths, the drops of sweat signifying somehting or other... I have tried all sorts of Manga multiple times, but I do think it is time to just give up and admit that it is a geeky thing that just is not for me. (Not a big fan of anime either apart from Sen to Chihiro no kamikakushi, which is still the best fantasy movie ever.) So not a great category for me. Luckily Jukka had bought Yukimura's Planetes in Finnish at some point, so I decided to grab part one, and try it.

Planetes is set in about 50 years into the future. The Moon has been colonised, and people have landed on Mars. Down side is that the orbit is full of dangerous trash, and thus we have ships whose job is to pick it up. There are also terrorists who want to make humankind withdraw from space. The Manga tells the story of a three person crew manning a trash collecting ship. The story is quite good, and worldbuilding excellent. If it was a novelI think I might like it a lot. Or even if it was a live action movie. Now I spent most of the time trying to find out which character is which.

 

Category 41, A number of SF magazine: Tähtivaeltaja 3/2018

Tähtivaeltaja is the magazine of Helsinki Science Fiction society. It has come a long way from its trashy punk-origins and is nowdays quite a sleek publication, but it still has that counter-cluture vibe that makes it unique among Finnish SF magazines. I occasionally review and translate stuff for Tähtivaeltaja, so I am a bit biased, but it is an excellent mag. It maybe publishes less Finnish short fiction than other magazines, but is great at introducing new rising international stars to Finnish audiences.

In 3/2018 that treatment is reserved to Kameron Hurley, there is an article about her, a short story and her hugo-winning essay Women have always Fought. A nice package which gives you a well-rounded picture of Hurley as an author, essayist and activist. There is also an introduction and short story by Finlandia junior winner Siiri Enoranta, and a short story by Edmund Schluessel. As usual, there are great amount of reviews comics and movies, something Tähtivaeltaja has always focussed on. The cherry on top is Petri Hiltunen's and Nalle Virolainen's profound interrogation of the role of the cat Jones, in Alien.

 

Nordqvist Sadepäivän ilo

Aromised tea with strawberry, cherry, raspberry and pineapple flavours. Raspberry and strawberry are dominant, and again, the taste is a bit soapy. It had been dark and rainy all day when I wrote this, so it was an appropriate choice - sadepäivän ilo means rainy day's joy.

Why Åcon is the best con (for me)

Posted by Sari

Fan organised SF cons – I am especially talking about those that have a literary focus - are odd things in the modern world. They started as something from the fans (or fen, as the silly insider jargon would have it) to the fans: lets get together, maybe invite a guest and talk about the thing we love, SF. Generations of authors grew up in the fan culture, they were part of it before they became “filthy pros”, and though there were always tension between the two as the old nickname suggests, all were part of the same community. At least ideally.

But things have changed. Firstly, commercial cons are now way bigger than any fan-run convention, and that influences audience expectations. When we were selling memberships to Worldcon75 explaining that a membership was conceptually different from a ticket was a hurdle, and I don’t think all our members really got or maybe more importantly, cared about that distinction. This was an event and they were there as audience instead of participants.

On the other hand, publishing industry has changed radically in the past decades. Even authors who are signed with a major publisher are expected to promote their work in a way that was unheard of earlier and getting a contract for your next novel is far from certain. Authors publishing with small presses or self-publishing have to fight even harder for exposure to reading publics.  It is less and less possible for authors to attend cons on their own dime and just enjoy talking about stuff they like, they have to think about them as marketing opportunities.

So instead of people who just love SF and want to discuss and listen to panels about their favourite literature, we have audiences who want to see their favourite author on stage or find new stuff to read, and authors who want or need exposure. I am sure that to a certain extent this has always been the case, and I admit my view is influenced by the fact that I grew up in a con culture where there were very few authors present at cons, but at least to me, the division has become sharper in recent years. It is nobody’s fault, it is what it is.

And thus we get to my point. It took only four paragraphs. I actively dislike prioritising authors over readers in conversations about literature. I don’t necessarily want to see or hear my favourite authors at a con. I have met many by now, almost all of them wonderful, clever and passionate people, and I am more than happy to listen to them if they have interesting things to say about SF – as readers. But I know many more wonderful, clever and passionate fans, readers and researchers who have interesting things to say about SF, and their perspective as readers is to me on average more interesting. I also want to feel I am a part of the conversation, not just the audience, not just a potential book-buyer, not just a ticket-buyer.

And that is why Åcon is the best con. It is small enough to generate that feeling of community, there are only few authors around and apart from guest of honour their status as an author does not mean they are prioritised in the programme. It is relaxed enough that conversations that were begun at a panel actually can be continued at the bar or over ice cream. It is about Us. And SF. And that is the good stuff.

Vinter 2018

Posted by jukkahoo

 

I finally went back. I always expected, but didn’t know when I was ready. This felt like a good time for it.

 

My first proper fandom experience since Worldcon 75 was Vinter 2018, a small local con in Uppsala. It’s a completely new idea, made possible by the co-operation between local fandom and Uppsala University’s Adult learning portion Uppsala Vuxenskolan, which is more or less like Työväen/kansalaisopisto in Finland. Offering function room for a small, but well-organised two-day con with a singular program track and a Guest Elizabeth Hand. I think there was one book discussion taking place simultaneously with the actual programming, to which I actually planned to go, but since there were only four Swedes participating, I thought that it’d be better for them to have their chat in Swedish, without me being a simple listening student. Then again, I think I managed to talk about The Dream-Quest of Vellitt Boe with several people during con.

 

My trip was a quick there and back, as I flew over to Arlanda in Saturday (that’s 45 minutes of air time) and found myself in Uppsala at around 1,30PM, checked-in to my room at hotel Svava (very nice) and headed to the con location, which was just around the corner from Svava (which in itself was like a stone throw away from Railway station). All in all, everything was very much right in the middle of the Uppsala downtown. Most efficiently located.

 

I met most of the usual suspects, some who seemed slightly surprised to see me , but in a friendly way, I hope. Zoomed in and found Linnéa and spent a very relaxing hour chatting with her and visiting dignitaries (Néa was taking care or Registration at the same time).

 

And then I went and saw some programming.

 

I know.

 

I saw more programming during Vinter than I saw during W75. Or couple of previous Swecons. Or Finncons. This retirement might be a really Good Idea.

 

A very nice chat between eminently perspicacious John-Henri Holmberg and the always most sagacious Clute. They were supposedly talking about criticism, but as it happens, they touched multiple areas of interest, criticism included, being very erudite, intelligent and mostly entertaining. As were the panelists of Remembering Ursula: aforementioned odd couple, Liz Hand, and the moderating presence of Jessica Elgenstierna. Before that, Johan Anglemark made certain that Liz needed to think before answering to the Guest of Honour interview questions.

 

And I bought a few books, because. Managed to find an Offutt I didn’t already own and a mysterious Sword & Sorcery novel (“in the tradition of Conan”) Tark and the Golden Tide! And some missing Blaylocks, always recommended. Alvarfonden is always well worth perusing through. It is also a great place to just take a breather when you feel like you’ve had enough social activity for a change and you just want to let your mind wander and be a Finn. I also learned the Mysteries of the Packing, when Vinter was all over and it was time to get the books back to secretive Strovreta.

 

There was no official Saturday get-to-gether, since they had opted out for Friday pub evening and Sunday Dead Dog. Hence, I joined a group of lovely Swedes and experienced the tastes of Asia in Ai, a very nice Japanese restaurang. Some really tasty sashimi and satisfying bentobox. It was a very nice dinner, where English and Swedish flowed rather freely hither, thither and yon. There were many a moment during the weekend, when I was “forced” to listen and speak the local dialect. Most of the time it was fine, and then there was someone who spoke too fast, or too skånish, or too quietly, but more often than not, I was able to decipher their roligt rhymes. It’s the speaking portion that was more troublesome again, but I think this was the Swedish con I’ve uttered pretty much as much Swedish as English. 50/60. Jajjamensan!

 

There were few Guinnesses at O’Neills after the dinner, with more fen and chatting, which was very good. I retired at the midnight hour.

 

I made the classic mistake of thinking that since it is dark outside, there are these flimsy seethru curtains and I am tired, that I wouldn’t need to get up from bed and draw the actual curtains to get a good night sleep. Wrong. Slept like a baby when I finally realised the err of my ways.

 

Sunday was more quiet that Saturday, but fun nonetheless. Saw more programming, bought a few books, and talked to so many people, old friends and new acquaintances. And to top it all up: I was asked to join a panel, since the token male was claimed by the seasonal flu.

 

We talked about The Last Jedi with Jessica an Sara Bergmark Elfgren, with Britt-Loiuse Viklund moderating. We all had something to say, being more or less enthusiastic (Jessica most, Sara least, and me middling) about the latest Star Wars film. There is a certain major problem with the idea of trying to make the franchise more adult, as it has always been a fairly black hat /white hat -territory and a fairytale in space.

 

It all ends at some point. Preferably with a pint. As it did this time as well. I joined a bunch of people at the Bishops Arms, has a lovely cheeseburger and a couple of beers, managed to scare Jeff VanderMeer, and then head out to Arlanda, where the Arlanda WiFi Curse hit me again (three hours of free wifi, my arse...). Made it to Helsinki before midnight (only an hour late) and was greeted by some happy heelers and a lovely chauffeur ( I gave her your greetings, Johan!)

 

Tack, Vinter 2018! This was fun, let’s do it again?

 

December the 1st

Posted by jukkahoo

Easy does it. Baby steps. 

I've been having somewhat rough Autumn with bouts of depression and solid burnout. I've left out all things fannish and been concentrating on work and feeling OK. It's still tough, but I think one of these days I'm fine. Or, somewhat fine at least. 

With everything happening and going on, last year I didn't manage to do my traditional xmas calendar. I don't know whether this is actually a Good Idea, but since I think this might be a Fun Thing to do, and I have allowed myself Fun Things, here goes. 

This year, I'll just jot down some thoughts and things that pop into my head as I write these daily notes. Perhaps I'll recommend something. Or let Sari recommend something. Be sure to read her previous post about NeNoReMo. She managed to devour quite a number of post-apocalyptic fares. I read two regulation books (must've been purchased five years or more ago) as well as some newer stuff (Jeffrey Ford's Twilight Pariah is excellent). 

I finally managed to read The Female Man by Joanna Russ. I think it is important, but I'm afraid it isn't my cup of beverage. I can see why that 20+ me couldn't get past first quarter of the book, but I also feel a bit annoyed with myself that I didn't persevere. For it IS an important book, albeit a bit preachy and enamored with the style over story (not the substance). Recommended still. 

Also read: Wyrldmaker by Terry Bisson. I'm certain I would've loved this one some 20 years ago, with all the fanciful whimsiness and allusions (or some such). Now it felt a bit dated (pattern?) and quaint. Solid *** still. 

Current reading: K. J. Parker: The Two of Swords part 1. First five chapters: nothing happens and it is GREAT! Been waiting for a new KJP and this feels like another great read. 

In all fairness, a lot happens during those five chapters, but the fun thing is, that it feels like nothing happens, while armies are battling, men are being conscripted, units are wiped out  by uncaring enemies and leaders of men, and war is being all that it can be: hell, nothing, meaningless, waiting, meandering, hopelessness, banal and weird. And then some. 

 

My GUFF schedule

Posted by jukkahoo

My goodness! Where has the time gone? It's already the 19th of March and I'll be taking off in less than 10 hours! Kääk! I have so many things I need to do.

While I'm tripping the Australia fantastic, I'll try to be more active with this blog, my Facebook page and Twitter, but all that will depend on my chances of getting online. Here's hoping.

My Australian schedule looks something like this:

21.3. Arriving in Sydney at 6:50AM

Flight delayed due to broken windshield. Will miss my connecting flight from Singapore to Sydney. Everything will be revealed when we get to Chengi. I hope.

23.3 Leaving Sydney at 1:00PM

23.3. Arriving Brisbane at 1:30PM

29.3. Leaving Brisbane at 10:55AM

29.3. Arriving Adelaide at 2:10PM

2.4. Leaving Adelaide at 12:50AM

2.4. Arriving Perth at 1:40PM

4.4. Leaving Perth at 11:35PM

5.4. Arriving Melbourne at 5:05AM

8.4. Leaving Melbourne at 4:55PM

8.4. Arriving Canberra at 6:00PM

14.4. Leaving Australia at 3:35PM

Lots of miles to fly, but I'm certain all this will be well worth it all. I'm really looking forward meeting all those Australian fen I know AND all those I've never met before. I'll try to not let my Finnishness get too much in the way. I may speak more than few words. And grunt. Maybe, perhaps, a smile.

Where's me washboard?

Hugot, osa 2

Tässä luvattu toinen osa potentiaalisia Hugo-ehdokkaita romaanikategoriassa - yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Vaikka luettavaa vieläkin riittäisi ihan omassa kirjahyllyssä, ja Hugo-kategorioiden hämäryys välillä rassaa niin eiköhän esiteltyjen joukosta ne viisi ehdokasta jollain tavalla siivilöidy.

 

Nicole Kornher-Stace: Archivist Wasp

Wasp metsästää haamuja apokalyptisessä maailmassa, yrittää saada niiltä tietoja menneisyydestä, ja joutuu kerran vuodessa taistelemaan nousukkaiden kanssa pitääkseen työnsä ja henkensä. Hän haluaa myös paeta. Mahdollisuus aukeaa kun hän tapaa haamun jonka kanssa pystyy kommunikoimaan ja joka puolestaan haluaa löytää kadonneen taistelutoverinsa. Takakannessa suosituksensa antavat Cat Valente ja Jeff VanderMeer, ja jos tykkäät heidän kamastaan, tykkäät melko varmasti tästäkin. Kauniisti kirjoitettu kasvutarina ja katabasis.

Natasha Pulley: The Watchmaker of the Filigree Street

Miksiköhän tätä nyt oikein sanoisi? Viktoriaanista kellopelipunkkia? Thaniel Steepleson jäljittää hänen henkensä feeniläisten pommilta pelastanutta salaperäistä kelloa japanilaisen kellosepän luo. Kelloseppä Keita Mori ja Thaniel ystävystyvät, mutta Morilla on paitsi ihastuttava kellopelimustekala, myös salaisuuksia. Tämä oli aivan ihana, yllättävä ja jotenkin melankolinen fantasiakirja ystävyydestä.

Neal Stevenson: Seveneves

”The Moon blew up without warning and for no apparent reason.” Aika hyvä eka virke. Stevensonin romaanissa Kuun hajoaminen seitsemään kappaleeseen antaa maapallolle puoli vuotta aikaa kehitellä selviytymiskeinoja ennen kuin toisiinsa törmäävät kappaleet jauhautuvat pienemmiksi ja alkavat sataa maahan nostaen planeetan lämpötilan elinkelvottomaksi. Kirjan ensimmäinen osa käsittelee kuinka ihmiskunta pyrkii selviämään tulevasta katastrofista lähettämällä ihmisiä avaruuteen pakoon maapallon tuhoa. Toinen osa taas kertoo kuinka avaruudessa asiat eivät mene ihan niin kuin Strömsössä ja kolmas osa hyppää 5000 vuotta eteenpäin katsomaan kuinka ihmiskunta selviytyi. Paitsi että ei voi kuin pitää kirjasta jonka nimi on palindromi, tämä on aika taattua Stevensonia: Juonenkuljetusta katkovat parin sivun tieteelliset ja filosofiset pohdiskelut ja kaikki on nörtähtävää ja isoa. Minä tykkäsin.

Patrick S Tomlinson: The Ark

Toinen sukupolviavaruusalusromaani tällä listalla. Tällä kertaa ollaan vähän kevyemmin liikenteessä kuin Auroran kanssa. Tomlinsonin romaanissa sukupolvialuksen entinen urheilutähti Bryan Benson on saanut lokoisan paikan aluksen poliisina. Ihmiskunnan parhaita mustan aukon kitaan ajautuvalta maa-planeetalta tähtiin kiihdyttävällä aluksella ei kontrollin myötä kauheasti rikoksia tapahdu joten kun katoamistapaus muutuukin mahdolliseksi murhaksi, joutuu Benson poikkeukselliseen tilanteeseen. The Ark on kovahkoa scifiä ja toimintaa yksissä kansissa, hyvää suoraviivaisesti kirjoitettua viihdettä jossa niin sukupolviavaruusaluksen yhteiskunnalle kuin teknisillekin spekseille on annettu hyvin tilaa. Eli tässä minusta olisi surumielisille koiraeläimillekin sopiva ehdokas.

Lois McMasters Bujold: Gentleman Jole and the Red Queen

Koska WSFS:n säännöt on jännittävät, ei Hugo administraattori voi tehdä päätöstä siitä, täyttääkö tämän romaanin maksullisen e-ARCin julkaisu 2015 Hugo-ehdokkuuden säännöt vai ei ennen kuin ehdokasasettelu on päättynyt. Ei siis voi tietää onko Bujoldin uusin Vorkosigan-romaani käypä ehdokas tänä vuonna vai ei. Nebula-ehdokkaaksi se on hyväksytty. Bujold on useammassa Vorkosigan kirjassa sitonut langanpäitä ja antanut hahmoilleen onnellisia loppuja. Tällä kertaa vuorossa on Cordelia, ja kirjan tapahtumat sijoittuvat kolme vuotta Aralin kuoleman jälkeen. Gentleman Jole and the Red Queen vaatii minusta aika lailla koko Vorkosigan-kaanonin lukemista jotta sen pointti ja ydin aukeaa. Se on rauhallinen romaani, vanhenevien ihmisten mahdollisuudesta uuteen elämään ja pidennetyn elinkaaren aiheuttamista muutoksista yksilön ja vähän yhteiskunnankin tasolla. Minä fanitan Bujoldia valtavasti ja pidin tästä kovasti. Toisaalta ymmärrän hyvin ihmisiä joihin romaani ei iske lainkaan.

N.K. Jemisin: The Fifth Season

En itse ollut erityisen otettu Nora Jemisinin ensimmäisestä kehutusta trilogiasta, itse asiassa luin vain ensimmäisen osan, jonka vanhahtavat romanssin troopit hautasivat alleen kaiken muun kiinnostavan. Fifth Season sen sijaan oli niin hyvä, että edes aivan uskomattoman ärsyttävä pelleily toisen persoonan kertojalla ei saanut lopettamaan kesken. Miljöö – vulkaanisesti äärimmäisen aktiivinen maailma, jossa kulttuureilla ellei peräti ihmiskunnalla on suuri vaara tuhoutua äkillisten purkausten seurauksena – on mahtava, rakenne toimiva ja jatko-osan haluan juurihetinyt. Loppu lässähti pikkaisen, mutta ehkä se johtui siitä että minä halusin lukea eri tarinan kuin Jemisin kertoa.

Kai Ashante Wilson: Sorcerer of the Wildeeps

Wilsonin novella/romaani on Bujoldin ohella romaanien ehdollepanon ongelmatapaus. Teknisesti se on romaani. WSFS:n Hugo-säännöt määrittävät novellan maksimipituudeksi 40 000 sanaa ja Sorcerer of Wildeeps on 43 000 sanaa. Hugo administraattorilla on kuitenkin sääntöjen puitteissa mahdollisuus valita kategoria johon näin lähellä sanarajaa oleva teos sijoitetaan, eli mikäli administraattori kokee, että Wilsonin teos on hengeltään novella, tai jos enemmistö ehdottaneista on asettanut sen novella-kategoriaan hän voi halutessaan siirtää sen sinne. Tai sitten ei. Mutta taas kerran päätöstä ei suinkaan tehdä etukäteen, vaan jälkikäteen. Itse aion esittää kirjaa Novella-kategoriaan koska sitä on sellaisena markkinoitu. 

Ja tässä kohtaa tunnustan että ehdolle kyllä päätyy. Tämä tiivis tarina kauppakaravaanin matkasta aavikolta sademetsän lävitse keskeiseen kauppakaupunkiin yhdistää scifiä ja fantasiaa mainiossa suhteessa, on erinomainen miesjoukon dynamiikan kuvaus, koskettava rakkaustarina ja kielellisiltä ratkaisuiltaan kertakaikkisen nerokas.

Hugot!

Posted by Sari

Tänä vuonna on ennätysmäärä suomalaisia joilla on oikeus osallistua Hugo-palkintojen ehdokasasetteluun. Kaikki Helsingin Worldconin (Worldcon 75:n) jäsenet jotka ovat jäsenyytensä ostaneet ennen 31.1.2016 saavat osallistua ehdokasasetteluun ja 8.2.2016 mennessä kaikkien olisi pitänyt saada asiasta sähköpostia MidAmericon II:n Hugo-toimihenkilöiltä. Jos ei ole meiliä kuulunut, tarkista toki spammifiltterisi ja ole sen jälkeen yhteydessä pääkallonpaikalle. Neuvoja saa myös esim. Worldcon 75:n Q&A –ryhmässä Facebookissa tai vaikkapa kommentoimalla tätä postausta!

Yllämainittujen lisäksi kolmas mainitsemisenarvoinen päivämäärä on 31.3.2016 jolloin ehdokasasettelu päättyy. Tunnollisena fanina olen viettänyt tammikuun flunssapäivät lukemalla hugokelpoista kamaa ja olenkin paremmin valmistautunut kuin koskaan tähän aikaan vuodesta. Tästä syystä ajattelin tässä vaiheessa, kun aikaa vielä on varsin mukavasti, kirjoittaa vinkkejä omista suosikeistani: jos vaikka jonkun e-kirjalukijaan tai kirjahyllyyn ja sieltä luettavaksi joku näistä päätyisi ennen maaliskuun loppua.

Toistaiseksi olen lukenut 14 periaatteessa ehdokkuuden ehdot täyttävää romaania ja pari on vielä lukulistalla. Kaikista olen pitänyt, joistain enemmän kuin toisista, mutta jos joku näistä Hugo-ehdokaslistalle pamahtaisi, niin en minä sitä No Awardin alle äänestäisi. Alla satunnaisesti arvottuna yhdeksän, ettei yksi lastu venyisi ihan mahdottoman pitkäksi. Ensiviikolla jatketaan lopuilla romaaneilla.

Becky Chambers: The Long Way to a Small Angry Planet

Tiijättekö kun on ollut sellaista pientä antigrimdark-liikettä ilmassa fantsun puolella? Että ehkä kaikki ihmiset ei oliskaan ahneita paskoja ja elämä voisi olla muutakin kuin hikeä ja suolenpätkiä? Tämä romaani on vähän niin kuin antigrimdark-scifiä. Wayfarer on avaruusalus joka tekee reittejä hyperavaruuteen jotta muut alukset pysytyisivät vaivatta hyppäämään paikasta A paikkaan B. Nyt aluksen 9-henkisen miehistön tehtävänä on matkustaa vuosi kohti Galaksin keskustaa ja rakentaa sieltä reitti takaisin. Alieneita, tiukkoja moraalisia ja eettisiä dilemmoja, ihmissuhteita tai siis tiedostavien olentojen välisiä suhteita ja kertakaikkisen nautittavaa ja aika rauhallista tarinankerrontaa.

Aliette DeBodard: House of the Shattered Wings

Tämä aloittaa Alietten uuden sarjan, fantasian Pariisista, joka toipuu sodasta suurten huoneiden välillä maailmassa jossa silloin tällöin taivaasta tipahtelee langenneita enkeleitä. Vastalangenneet ovat taikuuden lähteitä, heidän hiuksensa, kyntensä, verensä ovat taikuutta ja siksi he ovat äärimmäisen arvokkaita. Tässä romaanissa Silverspiren huoneen perustaja Lucifer Morningstar on kadonnut ja muut huoneet yrittävät murentaa Silverspiren johtavaa asemaa. Huoneen Alkemisti Madeleine, pakolla huoneeseen sidottu vietnamilainen Philippe ja vasta langennut enkeli Selene yrittävät luovia poliittisten juonittelujen keskellä. Alietten vahvinta aluetta on minusta aina ollut maailmanluonti ja kuvaus, ja niin tälläkin kertaa. Sodan rampauttama Pariisi on upea tausta toimivalle juonittelufantasialle.

Adam Roberts: The Thing Itself

Roberts ei ole tunnettu sydämeen vetoavista hahmo ja/tai juonipainotteisista kirjoista. Hänen SF-romaaninsa ovat intertekstuaalisia ajatusleikkejä, viiltävän fiksuja, hauskoja ja kylmiä. Aina hän ei onnistu sataprosenttisesti, mutta silloin kun onnistuu, tulos on silkkaa mannaa. Tällä kertaa Roberts yhdistää Fermin paradoksin ja Kantin Puhtaan järjen kritiikin, maustaa sitä ”The Thing” –elokuvalla ja koristelee tyylilajin muutoksilla James Joycesta 1600-luvun päiväkirjatekstiin. Ja tämä svengaa kuin Hirvi.

Kim Stanley Robinson: Aurora

Minä pidän kovasti sukupolviavaruusalustarinoista, voisi jopa sanoa että puolihuolimattomasti keräilen niitä. Robinsonin yllättävän hillityn pituinen Aurora kertoo sukupolvialuksen matkasta perustamaan siirtokuntaa Tau Cetin järjestelmään 2500-luvun puolivälissä. Jos Robinsonin edellinen romaani, 2312 oli hillitöntä ideoiden tykitystä vailla juonta tai rakennetta, tämä puolestaan on erittäin harkittu ja rakenteeltaan ja juonenkuljetukseltaan tiivis puheenvuoro ihmiskunnan levittäytymisestä tähtiin.

Dave Hutchinson: Europe at Midnight

Hutchinsonin Europe in Autumn oli aivan mahtava suhteellisen lähelle tulevaisuuteen sijoittuva SF-romaani jossa Eurooppa oli pilkkoutumassa yhä pienemmiksi itsemääräämisoikeutta vaativiksi yksiköiksi ja jossa kuriireiden nimellä kulkevat agentit järjestivät postin ja ihmisten liikkumista yli rajojen. Kovasti tuli Le Carrén kylmän sodan aikaiset vakoojaromaanit mieleen – varmasti ihan tarkoituksella. Tykkäsin siitä kuin hullu puurosta ja tämä on vielä parempi: juoni kulkee eteenpäin paremmin, mutta sama väsynyt pirstaloituva Eurooppa tiedustelupalvelujen ristitulessa tuntuu edelleen niin aidolta. Ensimmäisen romaanin vähän päälle liimattu salainen historia istuu tähän romaaniin mielestäni paremmin ja alun sisällissodasta toipuva yliopisto on jo konseptina aivan valtavan hieno.

Emma Newman: Planetfall

Newmanin romaani sijoituu vieraalle planeetalle perustettuun siirtokuntaan, jonka asukkaat ovat matkustaneet sinne johtajansa uskonnollisen näyn innostamana, näyn jonka hän sai syötyään meidän planeetaltamme löytynyttä muukalaisperäistä kasvia. Kolonian perustamiseen liittyy salaisuus, jonka tietää vain kaksi ihmistä, toinen heistä ensimmäisessä persoonassa tarinaa kertova Ren. Ja kaikki muu mitä kirjasta haluaisi sanoa spoilaa sitä tai ainakin muuttaa lukukokemuksen odotuksia. Ja sitä en halua tehdä koska sen verta vahva oli oma lukukokemus kun mitään tietämättä tähän tarttui.

Zen Cho: The Sorcerer of the Crown

Cho on Åconin kunniavieras ja siksi hänen romaaninsa päätyi lukulistalle heti ilmestyttyään. Olisi varmaan päätynyt muutenkin, koska kyseessä on regency-fantasia. Chon 1800-luvun alun vaihtoehto-Englantiin sijoittuvassa romaanissa valtakunnanvelhoksi on nimetty edellisen sellaisen ottopoika Zacharias. Ongelmia on useampia: Zachariaksella ei ole familiaaria ja hänen adoptioisänsä kuolemaan liittyy jotain hämärää. Suurin ongelma kuitenkin on, että vapautettuna orjana Zacharias ei nauti valtakunnan muiden velhojen luottamusta. Kun kuvioon liitetään nuori orvoksi jäänyt ja avioon halajava nainen tyttökoulusta, jossa tyttöjä opetetaan olemaan käyttämättä synnynnäistä taikuuttaan, pystyy Cho oivallisesti sekä kirjoittamaan nautittavaa historiallista fantasiaa että kääntämään lukijan katseen vähemmistöön kuuluvien päähenkilöittensä kautta yhteiskunnan epäkohtiin.

Rainbow Rowell: Carry On

Tämä on nuorten romaani, ja listalle se on päätynyt koska ensinnäkin se on vallan vetävästi kirjoitettua fantsua GLBT-päähenkilöillä, mutta ennen kaikkea koska se on ehkä metatasoisin romaani jonka olen koskaan lukenut. Rowell kirjoitti 2013 nuortenkirjan nimeltä ”Fangirl”. Siinä päähenkilö Cath aloittaa kaksoissiskonsa kanssa collegen Nebraskassa. Cathille kaikki uusi on hankalaa ja hän uppoutuu pitkälti omaan maailmaansa kirjoittamalla fanfiktiota. Hänen lähteenään on kirjan maailman Harry Potter –analogi Simon Snow –kirjasarja jossa Simon käy velhokoulua, taistelee pahaa vastaan ja seurailee pakkomielteenomaisesti aristokraattista koulukaveriaan Bazia. Cath shippaa Simonia ja Bazia ja hänen Carry on Simon –tarinallaan on netissä kymmeniä tuhansia lukijoita. Carry on -romaani on Cathin fanfic. Se on siis fiktiivinen teos joka sijoittuu samaan maailmaan kuin toinen fiktiivinen teos ja molemmat on luotu kolmatta fiktiivistä teosta varten. Tämän lisäksi Carry On on Harry/Draco fanfic ilman sarjanumeroita ja käy myös jatkuvaa usein kriittistä keskustelua Rowlingin kaanonin kanssa. Mind Blown.

Ian McDonald: Luna, The New Moon

Joku sanoi että tämä on vähän kuin Game of Thrones Kuussa. Ja onhan tässä jotain samaa. Suuret korporaatiosuvut hallitsevat Kuuta, solmivat (sukupuolesta riippumattomia) dynastisia avioliittoja ja juonittelevat toisiaan vastaan avoimen sodan partaalla, ei ihme että kirjalla on jo TV-soppari. Tykkäsin miljööstä, siitä että Kuussa kuului monen kulttuurin ääni eikä tarinakaan ollut yhtään hullumpi. Kokonaisuus oli myös jotenkin helpommin lähestyttävä kuin McDonaldin aikaisemmat post-kolonialistiset romaanit ovat olleet.

Been there, done this

Posted by jukkahoo

Far too tired to write anything constructive or sense-making, just a general WHEEEEE!!!!w00t!!! We did it! Worldcon 75 is reality.

Amazing race, astounding result. Thanks to everyone who has been involved so far. This is just one sector of a larger cake we need to prepare, bake and then, well, eat it. We'll be needing a LOT of help, in so many different forms. You're all invited to join in, any which way you want and can. 

I'll try to write something coherent tomorrow, after I've done sleeping away all this tiredness and couple of jetlags. And I've been reunited with my luggage and some notes I did during the Sasquan. I'll be back.