Eating Muffins in an Agitated Manner

Joulukuun viides 2023

Posted by jukkahoo

Jatketaan paketinavaamisen saralla eli jutellaan Thriftbooksin paketista ja sen sisällöstä. Pidän Thriftbopoksista, vaikka se postikuluineen onkin hieman tyyris näin eurooppalaiselle kuluttajalle, mutta sen valikoima on mainio, hintataso (kirjoilla, ei postikuluilla) on maltillinen (totta kai on mahdollista myös kuluttaa €uroja hieman hinnakkaisimpiin teoksiin) ja kuten tallenteella sanon, sillä on IOSS, joka on näin tulli/itella-fanina ihan jees.

Meidän perhekombinaatin hyllyissä on koko lailla C. J. Cherryhin kirjoja, joka johtuu siis siitä, että Sari on kirjailijan erinomaisen iso fani. Sattumalta onnistuin taannoin MidAmericon II:ssa saamaan mukanani rahtaamani Cyteenin sivulle kirjailijan omistuskirjoituksen Sarille. Kiitokset Tim Martinille, joka oli ymmärtänyt yskäni, ja välittänyt tiedon C.J.:lle, joka oli eräänä päivänä astellut Worldcon 75:n esittelypöydän tykö kysyen "kaveria, jolla on kirja, johon pitäisi laittaa nimmari?". Kiva juttu, Tim, kiitos.

Maailmalla julkaistaan jatkuvasti ihan riesaksi asti kaiken maailman pulppendaalia, jonka tarkoitus on viihdyttää lukijaa hetken ajan, ja sitten unohtaa koko juttu. Niin kuin nyt esimerkiksi Adam Hardyn Fregatti-sarja, jota Suomessakin ilmestyi yhdeksän osaa eli viisi osaa vajaa täysi setti tätä "the toughest bastard on the high seas" -monikkerilla varustetun George Abercrombie Foxin seikkailuja. Nämä eivät tosiaan ole mitään maailmankirjallisuuden keskeisintä antia, saati edes lukemistokirjallisuuden merkkiteoksia, mutta jokin kumma niissä viihdyttää ja siksipä olen viimein päättänyt, että ne viisi suomentamatonta teosta on saatava ja luettava. Ja vaikka Reijo Kalvaksen nimen turhaan lausuin, niin toki näiden kirjojen suomentamisesta vastasivat enimmäkseen M. Rintanen ja Matti Hossa. 

Ääneen sanomani Merisusi oli muuten samoihin aikoihin ilmestynyt saksalaista alkuperää oleva 1500-luvun loppupuolelle sijoittuva meriseikkailusarja Philip Hasard Killigrew'sta, joka seikkaili aluksi sir Philip Draken matkassa, mutta pian lähti oman laivansa kanssa valloittamaan sen seitsentä merta. Kuusi suomennettua pokkaria, mutta se ei ole se juttu, vaan tämä.

Merisusi (Seewölfe) sarjan 11 ensimmäistä kirjaa olivat itse asiassa Fregatti-sarjan kertomuksia, kunnes Seewölfen numero 12 aloitti Killigrewn tarinankokonaisuuden. Jota erinäinen määrä saksalaisia kirjoittajia, vaihtelevan hassuilla "englantilaisilla" salanimillä (Davis J. Harboad, John Roscoe Craig, John Brix, Ralph Malorny jne) kirjoitti seitsemänsataakuusikymmentä osaa. 760! 

Adam Hardysta eli Kenneth Bulmerista ja miksei Louise Marleysta voisi kirjoittaa pidemmänkin kaavan mukaan, mutta mainittakoon nyt jälkimmäisestä se, että hänen parhaat (so. lukemani) kirjat ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoista humaania scifiä. Sekä se, että hänen aiempi ura oopperalaulajana loistaa läpi useammassakin hänen teoksessaan, sillä musiikilla on aika usein merkittävä rooli tarinassa, kerronnassa ja tunnelmassa. 

Joulukuun ensimmäinen 2023

Posted by jukkahoo

Olen/olemme perinteisesti kirjailleet joulukalenteria aina kyseisenä kuukautena, koska se on ihan hauska tapa. Ja koska jostain syystä blogiin ei oikein ole tullut muuten kirjailtua ihan merkittävästi. Viime vuoden kalenterin jälkeen taisin aika lailla pyhästi luvata, että näin alkaisin tekemään. 

Hah!

Katsotaan mitä tämän vuoden kalenterin kanssa käy, mitään en ole suunnitellut, mutta olemme Aleksin kanssa aloittaneet tänään Tähtivaeltajan podcastin joulukalenterin, jossa jutustelemme keskenämme ja ehkä joku kerta vieraan/vieraiden kanssa jotain etäisesti mielenkiintomme kohteita muistuttavaa. Se kuulee, ken elää, 24 "luukkua" on sen verran reipas tavoite, että pelkkä ajatuskin heikottaa ja ottaa hypotalamuksesta. 

Tässä ensimmäisessä luukussa juttelemme hieman ihmisyydestä, minuudesta ja olevaisuudesta ylipäänsä. Ja sitten ylistämme hieman Kurt Vonnegut jr:ia, koska se nyt vaan on oikein ja kohtuus. Aleksi nostaa esille hänen "Shape of stories" -kertomuksensa, josta oheinen linkki on juurikin tämä puheen lopun osio. Antoisaa Youtube-tuokiota!

Ja kun pääsin eetteriin, niin mainittakoon viimeisin musiikillinen "löytöni". Jo jonkin aikaa maailmalla vaikuttanut Nuevo Tango (muistattehan M. John Harrisonin Nova Swingin ja New Nuevo Tangon?) on toki menneiden vuosikymmenten lumia, mutta tällä vuosituhannella tyylilaji on tarttunut myös elektroniseen musiikkiin ja norjalainen (!) yhtye Electrocutango on tehnyt jo useammankin levyn, mutta allekirjoittanut löysi heidät vasta tänä vuonna. Ihanan dramaattista ja rytmillistä tykitystä välillä, toisaalta taas melkein perinteistä tangoa, mutta enimmäkseen se fiilis on aika kiehtovan erikoinen. Samaan syssyyn mainitaan pari muutakin yhtyettä/artistia: Luciano Supervielle, Bajofondo, Gotan Project, Electro Dub Tango - ja tietenkin, aina yhtä olennainen, Astor Piazzolla.

Babacar

Posted by jukkahoo

Joskus internetissä pyöriminen tarjoilee yllätyksiä, joista on iloa pidemmäksikin aikaa. Uuden musiikin löytäminen on useimmiten tällaista. 

Tähän ikään ehdittyäni olen jo aika lailla löytänyt omat suosikkini, joiden musiikkia tulee kuunnelleeksi silloin, kun haluaa tuttua ja turvallista musiikkia kuullakseen, Sitten on niitä hetkiä, kun ottaa riskin ja kuuntelee radiota (erittäin harvoin, jos koskaan), suosittelulistaa musiikkipalveluista (satunnaisesti) tai jostain sosiaalisen median tai mainoksen kautta eteen iskeytynyttä linkkiä. 

Jälkimmäisestä paras esimerkki on noin kahdentoista vuoden takaa, kun menin Facebook-mainoksen takia Youtubeen katselemaan ja kuuntelemaan Hurts-yhtyeen Better Than Love. Ällistyttävän onnistunut 80-lukua päivittävä pop-biisi, jonka video oli outo, häiritsevä ja antoi yhtyeestä melko omintakeisen kuvan. Hurtsin ensimmäinen albumi on hieno, useammankin upean kappaleen kokonaisuus, jota seurasi pari varsin kelvokasta levyä. Ihan viime vuoden tuotantoa en ole seurannut, ehkä pitäisi kokeilla onko taika tallella.

En muista, miten tai mistä opin (We Are) Performancen olemassaolon. Joku linkki tai maininta, joka tapauksessa merkittävästi tapahtuneen jälkeen, sillä he julkaisivat esikoisensa on 2007. Loistavan melankolinen, rytmikäs syntsaputputus, joka Hurtsin tavoin teki ajankohtaansa päivitettyä 80-luvun oloista musiikkia. Live a Little lienee suosikkini heiltä. Videolla bändin kitaristi ja kosketinsoittaja. 

Sosiaalinen media on tarjonnut hyviä suosituksia, kuten islannin iki-ihanat noidat Kaelan Miklan, jonka konsertti Helsingissä alkuvuodesta oli erinomaisen onnistunut kokemus. Olisivat tulossa ensi vuonna takaisin, mutta liput myytiin sn. välittömästi. Tosin suurin syyllinen tuohon lienee keikan pääesiintyjä, comeback-kid Ville Valo. Jään odottelemaan tulevia, pääesiintymisiä, jossa voi taas kokea jotain omintakeista ja erilaista. 

Youtube ja Spotify osuvat satunnaisesti aika hyvin kohdalle, mutta tosiasiassa niitä ohilaukauksia sattuu merkittävästi enemmän. Yhtä Heilungia tai Otykenia kohden tulee aivan liian monta kalpeaa kopiota, 4Minutesta tai f(x):sta nyt puhumattakaan.

Kirjoittelin tämän ilman suurempaa ajatusta, lähinnä koska löysin kivalta vaikuttavan yhtyeen, jonka ainoan levyn tässä kirjoittelun ohessa menin ja kuuntelin. Kyseessä on otsikon mukaisesti Babacar, jossa oli mukana pari Precensen jäsentä, The Curen ex-rumpali Boris Williams ja hänen sen hetkinen tyttöystävänsä, Shelleyan Orphanin Caroline Crawley. Törmäsin Babacariin sattumalta, jonkun The Cureen liittyvän artiklan kautta, jossa oli puhetta bändin todellisen kulta-ajan (Head on the Doorista Disintegrationiin) ja siitä, kuinka paljon siihen vaikutti herra Williams.

Todennäköisesti melko lailla, sillä onhan kyseessä todellinen kapulakeisari, jonka soitannassa on sellaista lentoa ja keveyttä yhdistettynä tiukkaan komppiin ja maukkaisiin tomtomeihin. Ei turhaa elvistelyä tai sooloilua, vaan timanttista osaamista biisien parhaaksi. 

Valitettavasti Babacarin saman niminen albumi ei ole aivan ensi kuuleman veroinen kokonaisuus. Tree on toimiva kappale ja sama herkkä, melodinen popahtelu kantaa melo pitkälle, mutta loppua kohden levy vain valahtaa liian kepeiden balladin-omaisten kappaleiden jatkumoksi. Crawley oli muuten myös yksi This Mortal Coilin lukemattomista solisteista, kuten mm. Elizabeth Fraser tai Lisa Gerrard.

Tässä on hieman sama ongelma kuin niin monen 4AD-kombon kanssa. Hienoa visuaalisuutta, komeita äänivalleja, draamaa ja hylhää tunnelmaa, mutta lopulta, aika vähän oikeasti toimivaa poppia, kun siitä tässä kuitenkin loppupeleissä musiikissa on kyse, oli se sitten vaikka kuinka taiteellista tahansa. Ja nyt ei kannata whataboutata David Sylviania, mies on nero piste

Pop vaatii jotain... sellaista kuin esimerkiksi Julie Pietrin Ève lève toi parhaimmillaan tarjoaa. Voici! Millehän biisille tässä tarjotaan kohtuullisen tunnistettavaa homagea? 

Tammasmass E'en

Posted by the Birthday-boy

Syntymäpäivillä on se paha tapa, että vaikka ei tekisikään mitenkään erityisen paljon siihen liittyviä asioita, niin arkipäivä sujuu pitkälti työn, jonkinlaisen juhlistamisen ja ihan vaan rentoutumisen, jonka jälkeen ajatus ei enää sitten toimikaan erityisen hyvin. Joten tänään juhlistamme minua, muistutamme kaikille, että Earth2 oli mainio tv-sarja, ja että palaamme huomenna takaisin tavalliseen ohjelmistoon. 

Niin, onhan tuolla koko lailla valmis kalenteriluukku, mutta sanotaanko niin, että syntymäpäivänäni toivon itseltäni hieman aiheeseen paremmin liittyvää sisältöä, jota tuo valmis teksti ei tosiaankaan ole. Se ilmestyy ehkä huomenna tai sen jälkeen, joku päivä ennen viikonloppua kuitenkin. 

Päivän biisi.

10. Kuuritari

Posted by jukkahoo

Moon Knight on minulle hieman hämmentävä tapaus. Kun tv-sarjan ensimmäinen traileri julkistettiin, katselin sitä kiinnostuneena, mutta samalla hämmentyneenä. En tunnistanut lyhyestä pätkästä mitään muuta, kun kostyymin. Oletin asiantilan muuttuvan, kun saisimme sarjan nähtäväksemme. 

No, ei. 

Katsokaahan, minä luin Moon Knightia silloin, kun se alun perin alkoi ilmestymään 80-luvun alussa tai niillä main. Samaan aikaan kun Fennica Comicsissa tuli käytyä enemmän kuin oli varaa. Alkuperäiset Elfquestit, Alien Legion, (mitä kaikkea näitä nyt olikaan?) Cerebus, Love & Rockets jne. Kaikki kadonneet maailman melskeisiin ja meteliin.

Olennaisin syy Moon Knightiin viehtymiseeni oli tietenkin Bill Sienkiewiczin taide, joka vaikutti pieneen kuvittajapoikaan melkoisesti. Saattaa myös olla, että olin erityisesti viehtynyt kuvitukseen ja siihen, miltä asiat näyttivät, huomattavasti enemmän, kuin mitä itse tarinassa tapahtui. Siksipä tv-sarjan jakautuneet persoonallisuudet ja kaiken maailman jumaluudet tuntuivat vierailta, mutta samaan aikaan varsin hauskoilta. 

Ja onhan sarja komean näköinen, Poe Dameron hyvä rool(e)issaan ja Khonshu kaikessa ylemmyyden tunnossaan Kuun jumalana on varmaankin F. Murray Abrahamin paras roolisuoritus sitten Salierin. Egypti-osuus oli tunnelmaltaan todella hurmaava, Aleksanteri Suuren sarkofagin löytyminen ehkä hieman korni, mutta hyvällä tavalla, puuttui vain Zahi Hawass kertomassa kaiken taustalla olevan tarinan. 

Persoonallisuuden jakautuminen ei ole koskaan helppo juonikuvio, mutta minusta tässä onnistuttiin varsin hyvin, etenkin kun en "tiennyt"/muistanut siitä alun perin mitään. Lopun twist oli siten myös ylläri. Kun tähän lisätään ne kaikki muinaisen Egyptin jumaluudet (erityisiä pop-pisteitä Tawaretille, joka oli riemastuttava), kaunis kuvaus sekä viettelevä musiikkiraita, joka ymmärtääkseni yhdisteli paikallista populaarimusiikkia eri aikakausilta sarjan egyptiläisen säveltäjän nuotittamaan taustamusiikkiin, niin näistä suodattuu erilainen, mutta kiinnostava Marvel-kokemus. Ja olihan se hauska nähdä Scarlet Scarab toiminnassa. 

Tässä on sen verran oma tunnelmansa, että se ei helposti sujahda muun Marvel-tuotannon joukkoon, mutta tämä viimeisin "vaihe" multiversumeineen ja eri hahmojen mielen järkkymisineen vaikuttaisi olevan menossa siihen suuntaan, että joku Kuuritarikin sinne saattaisi hyvinkin mahtua. Eipä tässä kyllä ihan hirveästi (lue: ei yhtään) viittausta ole koko muuhun MCU:hun. Saattaisin mieluiten pitää ihan omanaan, mutta aika näyttää. 

Oikein hauska. 

Niin kuin tämä belgialainen omenaolut Floris. Vuonna 1654 perustetun Huyghe-panimon 3,5%:n painoinen "Belgian White Fruit Beer". Siis... omena? Interwebsin mukaan vaihtoehtoja näyttäisi olevan vaikka mitä, mukaan lukien esim. kirsikka, passionhedelmä, suklaa ja mansikka. 

Tähän voisi tottua, hieman hapan, vienosti makeutta ja humalan maku taittuu niin, ettei se lyö päälle. Alhaisempi prosenttimäärä kuin peruskeppanassa, joten sein puoltaa terveysvaikutteisuutta. Oikein mainio. 

9. Kaseva

Jouluaatto

Posted by jukkahoo

Mitäpä tässä kirjoittelemaan, valmiissa maailmassa? Tai no, ehkei nyt aivan niin valmiissa, mutta koko lailla kumminkin. Pieniä valuvikoja. Korjataan kunhan ehditään.

Päivä on sujunut rauhallisesti kotona köllien, naapurissa käyden jouluruokia tarjoilemassa (Sari laittoi kystä kyllä, minä tein punasipuleille marinaadin) ja sohvalla rötköttäen. Jälkimmäinen tapahtui joulupöydän jälkeisessä katatoniassa ja sisälsi Haukkasilmän ja Ajanpyörän viimeiset episodit. 

Minä pidin Hawkeysta, jos kohta viimeinen jakso ei ollut aivan niin onnistunut kuin sen olisi. Olihan siinä sekä Yelena että Kingpin, mutta vaikka mustaleski olikin minun makuuni taas mahtavassa vedossa, niin perinteinen supersankaritarinoiden ongelma, miten saada aikaan tasavälistä kamppailua, kun sinulla on aivan eri tasoiset hanskaajat, oli jälleen kiusallisesti esillä. Ja vaikka Vincent d'Onofrio laittaa kinkun kuumaksi pelkällä olemuksellaan, niin eihän näin heikolla käsikirjoittamisella ole lupa odottaa timanttia kivihiilestä ilman kunnon puristusta.

Muuten sarja saa isoa plussaa: hyvää huumoria ja kivaa toimintaa. Erityismaininta toisen jakson lopusta, jossa tapaamme ensi kertaa verryttelupukujengin johtajan Echon ja lopputekstien alla soi esiteltyyn hahmoon (ja sarjan jouluiseen teemaan) soveliaasti Depeche Moden Christmas Island.

Ilahduin. Kappaleella on itse asiassa aina ollut minulle yhteys Pinokkioon ja kirjan/animaation episodiin Huvitusten saarella, jonka syystä tai toisesta olin omassa mielessäni kääntänyt joulusaareksi. Ja kun kuulin tämän kappaleen ensimmäistä kertaa, tuo kohtuullisen ahdistava kohtaus tuli voimakkaasti mieleen ja myös jäi sinne. Siksi Paese dei balocchi on minulle edelleen Christmas Island.

Vaan entä Ajan pyörän ensimmäisen kauden finaali? No niin, nyt ollaan enemmänkin siellä, missä pelkäsin ja epäilin meidän menevän tämän sarjan kanssa. Olen siis lukenut eeposta tasan yhden suomennoksen verran (joka on siis ensimmäisen romaanin puolikas) ja todenneeni jo silloin, että ei minun juttuni. Muutama Jordan-urheilulaji myöhemmin, olin valmis antamaan Amazonasin sarjalle mahdollisuuden ja hehän ottivat siitä ihan kivasti kiinni. Eihän tämä mikään Sormusten herra ole, mutta kivasti kopioitu ja ihan OK fantasia tv-sarja. Viihdettä, ihan kiva, kolme tähteä.

Tosin tämä jakso oli aika heikko, vähemmän onnistunutta dialogia (ns. JMS-taso lähestyi uhkaavasti) ja aika pitkäpiimäistä jännitteen rakentamista, sekä aika väsynyt bollocksien hyökkäys. Lopussa tuli sitten pakollinen selittely, Hyvän Henkilöhahmon™ kuolema, Olennaisen Henkilöhahmon™ ihmeparantuminen ja jo kirjasta tutun Rasittavan Päähenkilön™ patetia. Ai niin, ja pieni makupala seuraavalle kaudelle. 

Jatkan katselua kun toinen kausi ilmestyy, jos kyseinen suoratoistopalvelu on tuolloin maksettuna.

Mutta koska traditiot ovat tärkeitä, niin kaiken tämän keskinkertaisuuden päälle piti saada jotain makunystyröitä puhdistavaa, joten perinteinen Sormuksen saattue oli katsottava. Sari jo mainitsi eilen, että erilaiset dokumentit ja muut blu-ray bonarit ovat jouluperinnettä parhaasta päästä, mutta kyllä tämä ensimmäinen Peter Jacksonin elokuva on jotain mielettömän upeaa. Ylivoimaisesta paras fantasiaelokuva koskaan, missään. Virheetön suoritus, jota ei haittaa muutamat visuaaliset kömpelyydet, joita rohkeat päätökset tehdä jotain Suurta ja Mahtavaa aiheuttivat. Kuolemattomia kohtauksia, täydellisiä representaatioita Tolkienin tekstistä, musiikki, Moria, Boromirin kuolema, saattueen hajoaminen... Itkin jälleen kerran. 

Ei juoma-arviota, koska lain mukaan minulla ei saisi olla kyseistä pulloa ostettuna. Bibbidi-bobbidi-boo.

Advent Calendar Dec 15 2021

Posted by Sari

Yeah, it was just a slight fever because of the covid jab, no biggie. So my great Christmas song rant goes online today instead of yesterday. But first. Amalias jordgubbe och lime limonad is excellent. Enough bubbles (I love highly carbonated drinks), nice taste of strawberry followed by a strong hit of lime. Another winner.

So, it is an internet meme and a cliché of the worst order that Finnish Christmas songs are sorry dirges. Sparrows almost starve to death, song birds are caged, children are forgotten to freeze in the snow. The worst offenders IMO are Loiri’s “Sydämeeni joulun teet” which is a subject of Finnish version of Whammagedon, and Suvi Teräsniska’s “Hei Mummo” which is just… bad. So bad. There should be a law.

But it isn’t just these popular Christmas songs that are basically sad dirges, it is about all of them. Even when the lyrics aren’t about starvation and death, the melody is sad tune in minor key. I have faithfully listened to Christmas radio every morning while driving, and today I made a totally scientific test: during the hour I was in the car, there came one song that was not a miserable sad thing sung by a female soloist: Kulkuset. Which of course is American song – Jingle Bells.

Try to find me a Finnish Feliz Navidad, or Jingle Bell Rock, or even Good King Wenceslas. I have tried to think hard and thus far I have Sinivuorten yö, Tonttuparaati and Joulupukki, joulupukki. All other children’s upbeat classics from Nisse-polkka to Porsaita äidin seem to be Swedish in origin. Maybe Rajaton has some? Some “sad” Christmas songs are great but then they need to go big: be sung by a metal band or a male choir. Think Maa on niin kaunis. (Danish-German) or Nebo I Zemlja (Russian).

I admit being a bit contradictory, because IMHO the best Christmas song ever is not that upbeat either but it goes big.

On jouluyö ja laulaa saa

Joulukalenteri: Yhdestoista päivä

Poste by jukkahoo

Tämän päivän juoma on Antons Lingon Lång Drink. Eli puolukkaa kera ginin ja sihiveden.

Eikä tämä nyt hullumpaa ole, mutta ehkä se puolukka on vaan sen verran hapan marja, että näin ilman shugaaria se ei ole ihan niin suotuisa janojuoma. Kokeilemisen arvoinen, mutta ei tätä välttämättä pullollista enempää tämän paliskunnan karkeloissa tulla näkemään. Sari olisi kaivannut lisää makeutta ja sama vaiva Rahikaisella. 

Tänään kirjailin isomman tekstin musiikista ja samalla uppouduin näiden eri yhtyeiden musiikkiin, löytäen siten taas erinäisen määrän uutta mielenkiintoista nykypoppista. Ja kun kirjoitan poppista, tarkoitan tietysti musiikkia ihan kokonaisvaltaisesti, jos kohta aika lailla harvoin päädyn kuuntelussani erityisen klassiseen (ellei se ole sitten hieman synkopaattista tai muuten vaan outoa huminaa) tai iskelmään, humppaan, jazziin tai erityisen äänekkääseen metalliin, listapopista nyt puhumattakaan. Höpötystä kuuntelen sujuvasti, jos se on Raptori tai Die Antwoord. 

Olen ollut aika pitkään kohtuullisen maltillinen uudemman musiikin suhteen, koska oma Kultainen Aikani on tietenkin 80-luvun alku, joten erilainen syntsaputputus ja muu aikakautensa indiemusiikki muodostaa leijonanosan kuuntelemastani musiikista. Aika harvassa on se modernin listapopin edustaja, jonka sävelkuvioita lähtisin etsimään tai aktiivisesti kuuntelemaan. En nyt ihan heti keksi yhtään, mutta olen varma että joku, jostain. Ehkä.

Sen sijaan hieman vähemmän listoilla ilakoivat tämän päivän artistit, joihin voi törmätä lähinnä netin syövereissä tai Spotifyn satunnaisissa suosituksissa, ovat kiinnostavia. Kuten vaikka Islannin ylpeydet Kaelan Mikla, GDRN tai Samarís, tai Etelä-Amerikan RAKTA, Sagán ja Sexores, saati sitten Irlannista ponnistavat Dae Matrona, Pillow Queens tai Æ MAK. Tai FKL, Hatchie, Goat Girl, Warpaint tai Purity Ring. The Dø on kotimainen tuote, mitä nyt koskettimia hakkaa hassu ranskalainen. Ihastuttavan kauniita, outoja, rokkaavia, eteerisiä ja jollain tavalla omintakeisia artisteja, joiden kuuleminen on näinä päivinä ollut ihan helkatan rentouttavaa, jopa silloin kun se rytmi käy aika yhdellätoista ja älämölö huutaa ämyreistä.

Menihän tämänkin lyhyen tekstin kirjaamisen kohta kuusi tuntia. Musiikki se on sitten metka keksintö. Suosittelen kaikille. 

 

 

Advent Calendar Dec 10 2021

Posted by Sari

Drink of the day is Amalias Blåbärslimonad. Like other berry sodas in the line, this is pretty much carbonated bilberry juice. But it is excellent. Not too tart, not too sweet. Bilberry really comes through. Jukka says it is like one would hope the bilberry flavored mineral waters would taste but don’t. So success all around.

On 26^th November we lost a giant of musical theatre when Stephen Sondheim died at the age of 91. And because I can't write as well as he could, this is basically a link collection.

Everybody wants to be Sondheim sings Alan Chapman. And there is a truth in his parody. Liking Sondheim is sort of shorthand for a bit snotty Broadway connoisseur who would not be caught dead being a fan of Phantom of the Opera. But Sondheim just is so good. His lyrics are poignant and witty and all around incredible. Just listen his first work as a lyricist, West Side Story: “I Feel Pretty” or “America” or any song really (There is even a new film out by Spielberg).

And yes, his music is very recognisable and incredibly complex and there are less tunes you can hum than average, as he himself parodies his reputation in Merrily We Roll Along. But it is never cold. Even a really high concept musical about art and artists – Sunday in the Park with George – is just beautiful. Here is Jake Gyllenhaal as pointillist painter Georges Seurat talking about art and relationships.

And his stuff is funny. Princes singing about princesses in Into the Woods, Mrs Lovett and Sweeney Todd visioning pies filled with people, Amy not wanting to get married in Company. Sondheim had an in credible talent for balancing drama and comedy. It is good to know I there still are Sondheim works I have not seen, like Pacific Overtures and Assassins. Something to look forward to.

Here is Broadway’s farewell To Sondheim.